Uutiset
7.8.2020
Koulut alkavat keskiviikkona 12.8.2020
Kangasniemellä koulut alkavat keskiviikkona 12.8.2020 kirkonkylän kouluissa klo 8.30 ja kyläkouluilla klo 8.00. Hyvää koulun alkua oppilaille, henkilökunnalle ja koteihin! Muistetaanhan huomioida pienet liikkujat liikenteessä! Koulukuljetuksista on lähetetty tietoa huoltajille Wilman kautta. Aikataulut ovat viimeistelyä …
27.7.2020
Koronan vaikutukset kunnan toimintoihin
Koronavirusepidemiatilanne on rauhallinen Suomessa. Tulevasta kehityksessä ollaan kuitenkin odottavalla kannalla. Mikä tulee olemaan kesän ja erilaisten rajoitusten purkamisen vaikutus ja toisaalta mitä tuo tullessaan eri toimintojen ja aktiviteettien käynnistymiset loppukesästä. Kunnissa odotetaan myös ohjeita koulutyön …
7.7.2020
Uusi yritysten kustannustuki avautuu – soveltuu myös yksinyrittäjille
Uusi yritysten kustannustuki avautuu haettavaksi tiistaina 7.7.2020. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukea haetaan Valtiokonttorilta. Lisätietoja tästä linkistä
3.7.2020
Yrittäjien ja kunnan yhteiset aamukahvit 3.7.2020
Tänään 3.7. järjestettiin yrittäjien ja kunnan yhteinen aamukahvitilaisuus Rantatorin lettukahvilassa. Kahvit maittavien lettujen kera tarjosi kunta, kiitokset! Tilaisuudessa kuultiin kunnan kuulumisia, mm. – Seurakunnan muutosta kunnantalolle iloittiin – nyt siellä ei ole enää yhtään tyhjiä …
2.7.2020
Yöllä havaittu merkittävä vuoto vesijohtoverkostossa
Tilanne on normalisoitunut ja vuotokohta on suljettu pois muusta verkostosta. Vettä voi käyttää normaalisti.
25.6.2020
Sinilevävaroitus!
Varoitus! Keskustan uimalassa Satamatiellä ja Suurolan uimarannalla Mäntyrannantiellä on havaittu sinilevää 23.6.2020.
24.6.2020
Kuntalaiskysely kouluverkkoon liittyen
Kangasniemen kunnanvaltuusto käsittelee kouluverkkoa syyskaudella 2020 ja päättää siihen liittyen mahdollisista muutoksista kouluverkon laajuudesta ja näin ollen mahdollisista kyläkoulujen lakkauttamisista. Kangasniemen kunta avaa kunnan kouluverkkoon ja sen mahdollisiin muutoksiin liittyvän kuntalaiskyselyn.
16.6.2020
Mikkelin seudun ilmasto-ohjelman kysely
Tervetuloa kertomaan näkemyksesi ilmastotyöstä! Tällä kyselyllä kootaan tietoa kuntien ja sidosryhmien näkemyksistä keskustelua ja jatkotyöskentelyä varten. Kysely pohjustaa vuosina 2020-2021 Mikkelin seudulla tehtävää ilmastotyötä, jossa mm. laaditaan kunnille ilmasto-ohjelmat. Mikkelin lisäksi seutuun kuuluvat Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, …
12.6.2020
MUUTOS KUNTAAN TOIMITETTAVIIN LASKUIHIN
Kangasniemen kunnan laskutustiedot 1.8.2020 alkaen Kangasniemen kunta ei vastaanota paperilaskuja, eikä käsittele sähköpostin liitteenä toimitettuja laskuja 1.8.2020 alkaen. Laskut tulee toimittaa sähköisesti verkkolaskuina. Mikäli ette vielä lähetä verkkolaskuja, ne tulee toimittaa laskujen skannauspalvelun osoitteeseen. Verkkolaskut …