#

Ajankohtaista

Uutiset

Uutiset

16.12.2024

KUNNANTALON JOULUSULKU

Kunnantalo on suljettuna koko jouluviikon 23. – 27.12.2024 sekä uuden vuoden aattona 31.12.2024

12.12.2024

Rakentamisluvasta vapautettu rakentaminen tuo mukanaan myös vastuuta – Uusi rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025

Uudessa rakentamislaissa lupakynnys on asetettu pienten rakennusten ja katosten osalta aikaisempaa korkeammalle. Kyseessä on vaativuudeltaan tavanomaiset tai vähäiset rakennuskohteet. Asuinrakennukselle ja vapaa-ajanasunnolle vaaditaan koosta riippumatta kuitenkin aina rakentamislupa. Muille erillisille kerrosalaltaan alle 30 m² rakennuksille …

9.12.2024

Kunnanvaltuuston kokous 9.12.2024 klo 18

Kokouksen seuraaminen etänä tästä linkistä. Kokouksen tallenne on katsottavissa n. kaksi viikkoa kokouksen jälkeen, jonka jälkeen linkki lakkaa toimimasta.

9.12.2024

Itsenäisyyspäivänä palkitut

Kunnan itsenäisyysjuhlassa palkittiin vuoden 2024 kulttuurin tunnustuspalkinnolla Pia Kärkkäinen- Hannikainen ja liikuttajapalkinnolla Joni Kääriäinen.Sydämelliset onnittelut molemmille!!(kuva: Tero-Mikko Talaslahti)

5.12.2024

Kangasniemen soteaseman joulunajan poikkeuksia

Kangasniemen sosiaali- ja terveysaseman vastaanotonaukioloaikojen poikkeusajat vastaanoton palveluissa: Ma 23.12. vastaanotto on avoinna klo 8-15.Ti – to 24.- 26.12. jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä vastaanotto on suljettu.Pe 27.12. ja ma – ti 30.- 31.12. vastaanotto on …

4.12.2024

Kangasniemen kunnan uusi elinvoimakoordinaattori on valittu

Kunnanhallitus päätti 21.10.2024 (§ 216) perustaa elinvoimakoordinaattorin määräaikaisen viran ajalle 1.1.2025 – 31.12.2027. Elinvoimakoordinaattorin rekrytointi-ilmoitus julkaistiin 23.10.2024, ja hakuaika päättyi 18.11.2024. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 19 hakemusta. Kuusi hakijaa kutsuttiin haastatteluihin, jotka toteutettiin 25.-26.11.2024. Haastatteluryhmään …

2.12.2024

Eloisan yhteisöavustusten haku on avattu vuodelle 2025

Etelä-Savon hyvinvointialueTIEDOTE 2.12.2024 Etelä-Savon alueen yhteisöt voivat hakea Eloisan yhteisöavustusta 13.1.2025 saakka Eloisan hallinnon asiointipalvelun kautta. Yhteisöillä tarkoitetaan yhdistyksiä, järjestöjä, seuroja, säätiöitä, sekä muita 3. sektorin toimijoita. Tutustu tarkemmin Eloisan nettisivuilla  – Yhteisöavustukset: https://etelasavonha.fi/eloisa/kumppanuudet/etela-savon-yhteisot/yhteisoavustukset Tutustu …

2.12.2024

Poikkeus kunnantalon ja asiointipisteen aukioloajassa

Torstaina 5.12.2024 Kunnantalo sekä asiointipiste on poikkeuksellisesti avoinna klo 9-12.

29.11.2024

Veden ja jäteveden uudet käyttömaksut 1.1.2025 alkaen

Tekninen lautakunta on 15.10.2024 kokouksessaan päättänyt korottaa veden ja jäteveden käyttömaksuja seuraaviksi: vesi 2,66 €/m³ (sis. alv 25,5 %) ja jätevesi 3,79 €/m³ (sis. alv 25,5 %). Muut taksat säilyvät ennallaan. Uudet taksat tulevat voimaan …

28.11.2024

Etelä-Savon vesistöjen vedenkorkeudet ja pohjavedet tavanomaista alempana

Kuluneen vähäsateisen ja lämpimän kesän ja alkusyksyn johdosta vesistöjen vedenkorkeudet laskivat Etelä-Savossa ja itäisessä Suomessa laajalti alle ajankohdan keskiarvojen. Kuivuus on laskenut myös pohjaveden pintoja. Näillä näkymin pohjavesitilanteeseen ei saada parannusta kuin aikaisintaan ensi keväänä. Tästä saattaa …