Koronavirukseen liittyvät tiedotteet
1.12.2020
ESSOTE TIUKENTAA EDELLEEN ALUEEN SUOSITUKSIA: 30.11.2020
Leviämisalueilta tulevien henkilöitä tulee välttää yleisötapahtumia, yksityistilaisuuksia ja tarpeettomia perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ja käyttää kasvomaskia aina kodin ulkopuolella liikuttaessa 10 vuorokautta leviämisalueelta saapumisen jälkeen. Yli 10 hengen yleisiä tai yksityisiä tapahtumia ei suositella sisätiloissa …
1.12.2020
ESSOTEN TEHOSTETUT ALUEELLISET TOIMET KORONATARTUNTOJEN LEVIÄMISEN EHKÄISEMISEKSI 27.11.2020
On todennäköistä, että lähialueiden tilanne huonontaa myös Etelä-Savon tilannetta mahdollisesti nopeastikin. Tartuntoja tulee varsinkin yksityistilaisuuksista ja työpaikoilta. Tilanteen johdosta Essote suosittelee leviämisalueilta tulevia henkilöitä suositellaan välttämään yleisötapahtumia, tarpeettomia perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ja käyttämään kasvomaskia …
27.11.2020
Tilannekuva: Seitsemän uutta koronatartuntaa – Juvalla ja Kangasniemellä paljon altistuneita
Seitsemän uutta koronatartunnan saanutta on löytynyt Essoten alueelta. Kaksi tartunnan saaneista on löytynyt karanteeniin asetettujen joukosta Mikkelistä. Kaksi sairastunutta löytyi Juvalta, joista yhden tartuntaketju on uusi ja kolme sairastunutta Kangasniemeltä.
23.11.2020
Tarkennusta koronatartuntoihin Kangasniemellä
Viisi uutta koronatapausta on todettu viikonlopun aikana Essoten alueella. Kaikki positiiviset testitulokset liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Koronalle altistumisia on voinut tapahtua Mikkelin Rantakylän S-marketissa 17.11. klo 18-19 sekä Kangasniemen S-marketissa 16.11. ja 19.-20.11. klo 12-13. Sairaalahoidossa on tällä …
23.11.2020
Korona altistumisia Kangasniemellä
Kangasniemellä on todettu viikonlopun aikana 3 koronavirustapausta. Liittyvät toisaalla Essoten alueella olevaan ketjuun. Altistuneet on saatu kiinni ja asetettu karanteeniin. Muutamia yleisaltistuksia on ollut Kangasniemellä, lähinnä kaupassa on voinut altistua. Tästä tiedotetaan tänään maanantaina lisää. …
18.11.2020
Tartuntalain 58 §:n mukainen päätös Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle joulukuussa 2020
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- jaulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset,joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkinjärjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, …
2.11.2020
Uusi kustannustuki haettavaksi vuodenvaihteessa
Valtioneuvosto on antanut esityksensä yritysten uudesta kustannustuesta eduskunnalle. Ensitietojen mukaan tuki on haettavissa vasta joulun jälkeen. Yritykset voivat hakea uutta kustannustukea 1.6.-31.10. välisenä aikana syntyneisiin kustannuksiin. Tukea voi saada, jos liikevaihto on COVID-19 pandemiasta johtuvasta …
22.10.2020
Tartuntalain 58 §:n mukainen päätös Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihinosallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkinjärjestää yleisötilaisuuksia ja …
13.10.2020
Lomaillaan koronan suhteen turvallisesti
Koululaisten syyslomaviikoilla 42 ja 43 moni suomalainen matkailee kotimaassa.Turvaväleistä on syytä pitää huolta, kun liikutaan paikoissa, joihin kerääntyy runsaasti ihmisiä. Lue lisää Essoten tiedotteesta:
22.9.2020
TARTUNTATAUTILAIN 58 §:N MUKAINEN PÄÄTÖS ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON TOIMIALUEELLE 22.9.2020
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- jaulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset,joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkinjärjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, …