#

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Ajankohtaista

7.12.2021

Aluehallintoviraston päätös 2.12.2021 ISAVI/9577/2021 TTL 16 § määräys maahantulijoille pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta

Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 16§:n nojalla kaikki Itä-Suomen aluehallintoviraston alueen rajanylityspaikkojen kautta Suomeen saapuvat henkilöt, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet maissa, joissa on havaittu B.1.1.529-virusmuunnoksen (omikron) leviämistä, osallistumaan terveysviranomaisten järjestämäänterveystarkastukseen yleisvaarallisen covid-19-tartuntataudin leviämisen …

3.12.2021

Ohjeistus Waltteri Torikan Kangasniemen joulukonserttiin lauantaina 11.12. saapuville

Konsertti on LOPPUUNMYYTY. Lippuja ei voi ostaa ovelta! Kunnan ja seurakunnan toimintaohjeiden pohjalta on luotu alla olevat toimintaohjeet Natale – Oi jouluyö Kangasniemen konserttia varten. Tavoitteena on taata turvallinen konserttikokemus jokaiselle paikalle saapuvalle! Tule ainoastaan …

1.12.2021

Kierrätystä, hävikkiruokaa!

Ullan tarinoita 6. Työurani aikana en juurikaan ehtinyt kokeilla mitään uutta. Raitasukkaa vaan pukkasi tulemaan. Nyt ollessani kiireettömänä? eläkeläisenä, olen ottanut haltuun esim. kahvipussit, sytykeruusut jne. Puulan seutuopiston kurssilta sain opin ja viime talvena näpertelin …

29.11.2021

Tartuntatautilain 16 §:n mukainen päätös pakollisesta terveystarkastuksesta

Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 16§:n nojalla kaikki Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten, Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosterin, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujenkuntayhtymä Siun soten ja Siilinjärven kunnan alueella sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta Suomeen saapuvathenkilöt, jotka ovat viimeisen …

29.11.2021

TIEDOTE 29.11.2021: Tehomet Areena

Jäähallilla vikaantui perjantaina kylmäkoneisto. Laitteisto toimii vajaateholla ja tästä syystä kenttää ei voi jäädyttää normaalilla syklillä. Tämä on aiheuttanut muutoksia viikonlopun varauksiin. Tämän viikon arki-iltojen vuorot pyritään järjestämään normaalisti. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia, mikäli jää …

25.11.2021

Väestönmuutos tammi-lokakuussa -836 Etelä-Savossa

Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-lokakuun 2021 aikana 836 henkilön verran (-0,6 prosenttia). Väestönmuutos oli vähemmän miinuksella kuin aiempina lähivuosina. Edellisenä vuonna tammi-lokakuussa väkiluku väheni yhteensä 1 312 henkilön verran (sitä ennen vuonna …

22.11.2021

Maakuntavaalien vaalipaneeli 25.11.2021 Kangasniemi-salissa klo 18 alkaen

Täältä pääset seuraamaan tilaisuutta etänä

19.11.2021

Kunta myy kiinteistöjä huutokaupalla

Kangasniemen kunta myy huutokaupalla seuraavat kiinteistöt: LM-halli: n. 3000 m2 liikekiinteistö taajama-alueella. Pohjahinta 50000 €. Tästä pääset huutokaupat.com -sivulle Äkryn koulu: Keväällä 2021 lakkautettu kyläkoulu Toivakantien varrella 14 km päässä kunnan keskustasta. Pohjahinta 5000 €. …

16.11.2021

Kangasniemen kunnan koronatiedote 16.11.2021

Etelä-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 9. marraskuuta. Koronanyrkki päätti tiukentaa Etelä-Savon aluetta koskevia suosituksia koronanäytteenottoon hakeutumisesta ja kasvomaskien käytöstä. Selkeä muutos on se, että suositukset koskevat myös koronarokotteen saaneita. ESSOTEN SUOSITUS KORONATESTAUKSESTA Suositus koronatestiin hakeutumisesta …

15.11.2021

Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kangasniemen kunnan kehittämiseen

Uuden valtuustokauden alkaessa Kangasniemen kunta käynnistää kuntastrategian uudistamisen. Strategiassa nostetaan esille keskeiset tavoitteet ja kehittämiskohteet, joihin kunta tulee valtuustokauden aikana suuntaamaan resursseja. Tavoitteet liittyvät mm. palvelujen järjestämiseen, asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä elinympäristön ja elinvoiman kehittämiseen. …