#

Ajankohtaista

Uutiset

Uutiset

8.3.2024

Vuoden 2024 ensimmäiset vauvat

TUPLASTI ONNEA Kangasniemen ensimmäisille vauvoille ja heidän perheelleen. Jatta Falkenbach ja Teemu Väisänen saivat helmikuussa perheenlisäystä. Kangasniemen kunnanjohtaja kävi onnittelukäynnillä kukkien ja muistolautasten kera. Kunta muistaa myös jokaista kangasniemeläistä vauvaa vauvabonuksella, joka on haettavissa sähköisesti …

4.3.2024

Tiekunnallisen yksityistien avustus

Kangasniemen kunnan tekninen lautakunta on päätöksillään 16.1.2024 § 6 päättänyt lakkauttaa tiekunnattomien yksityisteiden avustamisen ja § 7 päättänyt uusista yksityisteiden tukemisperiaatteista v. 2024.  Kunta myöntää määrärahojen puitteissa yksityistieavustusta vain tiekunnallisille yksityisteille. Määrärahojen vähyydestä johtuen ei …

26.2.2024

Vesihuoltolaitoksen tiedote 26.2.2024 klo 14.30

Aamulla havaittu vesijohtovuoto on korjattu noin klo 14.30. Korjaus saatiin tehtyä paineellisena, joten vesikatkoa ei tarvinnut tehdä. Tilannetta seurataan vielä yön yli ja jos verkostoon tarvitsee tehdä vielä korjauksia, niin niistä tiedotetaan erikseen. Vesijohtoverkoston paineen …

26.2.2024

Vesihuoltolaitoksen tiedote 26.2.2024 klo 10.00

Kangasniemen vesijohtoverkossa on havaittu vuoto ja vikakohta on paikallistettu. Korjaustyöt aloitetaan tänään 26.2.2024. Korjauksen vuoksi mahdollisesti joudutaan vesi katkaisemaan karttaliitteen mukaiselta alueelta. Katkon jälkeen vedessä voi olla ilmaa sekä sakkautumia. Nämä poistuvat verkostosta vettä juoksutettaessa. …

20.2.2024

Kunnan hankinnat kootusti samassa taulukossa

Kangasniemen kunnan hankinnat on koottu samalle nettisivulle.Sivulta pääsee tarkastelemaan käynnissä olevia sekä tulevia hankintoja. Kunnan hankinnat ilmoitetaan Cloudia-hankintajärjestelmän kautta Tarjouspalvelu.fi -sivustolla www.tarjouspalvelu.fi/kangasniemi

19.2.2024

Etelä-Savon tuulivoimakaava etenee ehdotusvaiheeseen

TIEDOTE 19.2.2024: Etelä-Savon maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan 19.2. Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan valmistelua ja kaavaluonnoksesta saatua palautetta.Maakuntahallitus myös hyväksyi maakuntaliiton vuoden 2023 tilinpäätöksen ja vahvisti liiton jäsenkuntien vuoden 2024 maksuosuudet.Etelä-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuun kokouksessaan talousarvion, jossa kuntien …

19.2.2024

Kunnanvaltuuston kokous 19.2.2024 klo 18

Kokouksen seuraaminen tästä linkistä.

15.2.2024

KANGASNIEMEN MARKKINOINTILEHTI 2024

Kangasniemen kunta ei tee vuonna 2024 perinteistä markkinointilehteä, sillä kunta on tehnyt markkinointisopimuksen mediatalo JS Suomen kanssa kuntaesitteen tekemisestä. JS Suomi myy esitteeseen mainostilaa kangasniemeläisille yrityksille, ja JS Suomi kontaktoi täten paikallisia yrityksiä kevään kuluessa. …

14.2.2024

Myytävänä omakotitalo Säynätlammen asuinalueella

Vuonna 2011 omakotitalomessuille valmistut omakotitalo Säynätlammen rantamaisemissa vapaana uusille asukkaille. Kustannustehokkuutta tähän taloon tuo vesi-ilmalämpöpumppu, varaava takka ja aurinkokeräimet. Avoin ja valoisa keittiö/olohuone, josta käynti katetulle terassille jolta näkymät Säynätlammelle. Alakerran makuuhuoneiden välistä purettu väliseinä …

14.2.2024

Hiihtolomaviikoilla 8-10/24 tekemistä Kangasniemellä

Kangasniemellä on koululaisten hiihtolomaviikoilla monenlaista aktiviteettia niin lapsille kuin aikuisillekin. Julisteessa mainitut tapahtumat löytyvät lisätietoineen tapahtumasivuilta. Nautitaan yhdessä talvenriemuista!