Uutiset
9.4.2024
Ota kantaa Etelä-Savon päihdetilanteeseen! Päihdetilannekysely
Selvitämme kyselyllä Etelä-Savon asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet, nuuska, sähkösavuke eli vape, nikotiinipussit) ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Haluamme tietää, millaiset asiat päihteiden ehkäisytyössä olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan …
8.4.2024
Risujen poltosta tulee tehdä tulentekoilmoitus
Kevään tulon myötä käynnistyvät myös piha- ja puutarhatyöt. Jos polttaa risuja tai muuta puutarhajätettä, tulen käytössä tulee olla huolellinen. Erityisesti kuivat olosuhteet ja tuuli lisäävät palon leviämisriskiä. Maastopalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty. Maastopalovaroitus korvasi …
27.3.2024
TORILLA TAVATAAN!
Kangasniemen kunta järjestää huhtikuusta alkaen kuukausittain kaikille avoimia keskustelufoorumeja. Tilaisuuksien aikana kuntalaisilla, vapaa-ajan asukkailla ym. on mahdollisuus tavata kunnanjohtajaa ja muita viranhaltijoita kunnan ajankohtaisten kuulumisten merkeissä. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään seuraavasti: TORILLA TAVATAAN! Tule kuulemaan ja …
26.3.2024
Kangasniemen kunnalle ylijäämäinen tilinpäätös
Kangasniemen kunnan talousarvio vuodelle 2023 laadittiin 99 604 euroa alijäämäiseksi, mutta tilikauden tulos muodostui kuitenkin 125 283 euroa ylijäämäiseksi. Tulokseen vaikuttivat erityisesti ennakoitua suuremmat valtionosuuksien ja verotulojen kertymät. Kangasniemen kunta sai valtionosuuksia 1,9 miljoonaa euroa …
26.3.2024
Tiekunnallisen yksityistien avustuksen hakuaikaa jatketaan 7.4.2024 asti
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 25.3.2024, että teknisen lautakunnan päätökseen 16.1.2024 § 7 Perusteet yksityisteiden kunnanavustusten käsittelyyn Kangasniemen kunnassa 2024 tehdään muutos ja yksityistieavustusten hakuaikaa jatketaan viikolla (7.4.2024 asti). Syynä muutokseen on kuntalaisilta tullut palaute sähköiseen hakuun …
25.3.2024
Kangasniemen sosiaali- ja terveysasemanvastaanoton aukiolo pääsiäisen 2024 aikana
Kiirastorstaina 28.3. kiireellinen vastaanotto klo 8 – 15.Pääsiäisen aikana pe-ma 29.3.-1.4. vastaanotto on suljettu.Sosiaali- ja terveysaseman vastaanoton sulkuaikoina lääkäripäivystys on Mikkelin keskussairaalan yhteispäivystyksessä.Ajanvaraus Päivystysavun numerosta 116 117 ympäri vuorokauden
20.3.2024
Puulan seutuopiston kysely
Puulan seutuopisto tarvitsee vastauksiasi ja ideoitasi kehittääkseen toimintaansa. Vastaa alla olevasta linkistä avautuviin kysymyksiin, anna palautetta kursseistamme, sekä uusia ideoita kursseista. https://forms.gle/7C4oH69jQaAXXUkd6 Kiitos sinulle. Julkaisua saa jakaa, jotta saisimme mahdollisimman paljon vastauksia. Voit myös tehdä …
20.3.2024
Etelä-Savon väkiluku kasvoi alkuvuonna – muuttoliike maan 4. paras!
VÄKILUKU KASVOI ETELÄ-SAVOSSA 90 HENGELLÄ Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan väkiluku kasvoi Etelä-Savossa tammi-helmikuussa 2024 yhteensä 90 henkilön verran (+0,07 prosenttia). Nettosiirtolaisuuden lisäksi myös kuntien välinen nettomuutto oli positiivinen. Edellisenä vuonna väkiluku väheni tammi-helmikuussa 129 henkilön …
12.3.2024
Kangasniemen kunnanvaltuuston kokous 18.3.2024 klo 18
Kangasniemen kunnantalo, Kangasniemi-sali Käsiteltävät asiat§ 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus§ 14 Pöytäkirjan tarkastus§ 15 Mikkelin seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma§ 16 Täydennetty päätös Kangasniemen Vuokratalot Oy:n korkotukilainen takauksesta§ 17 Läsäkosken Kartano Oy:n maksuohjelman muutos§ 18 …