Ajankohtaista
10.3.2020
Puulan vedenkorkeus ja kevään vesitilanne
Etelä-Savon ELY-keskukselta saamamme tiedon mukaan: Puula on tällä hetkellä tasolla NN + 94,85 m, joka on tavanomaista kevättulvakorkeutta ylempänä ja ajankohtaan nähden epätavallisen korkealla. Vedenpinnan ennakoidaan nousevan nykyisestä korkeustasostaan huhtikuulle mennessä todennäköisesti vielä noin 5-15 …
10.3.2020
Elämää maatilalla
Haluamme kasvattaa lapset maalla pienellä paikkakunnalla. Puhdas luonto on meidän lasten oma hoplop. Henna Erkkilä Mikä on meidät tänne tuonut? Olen syntynyt ja kasvanut täällä. Olen käynyt päivähoidon, suorittanut oppivelvollisuuden pienessä kyläkoulussa ja sen jälkeen …
2.3.2020
Iloa käsitöistä
Kimppakyydit maaseudulla ovat hieno asia. Samoin kuin yhteisöllisyys, jota koetaan eri-ikäisten naisten viettäessä talvi-iltaa mieluisan harrastuksen parissa. Paula Ruusupuro Iloinen puheensorina täyttää vanhan luokkahuoneen, johon on kokoontunut innokkaita käsityönharrastajia. Puulan seutuopiston Käsityöpaja Hokan metsästysseuran tiloissa …
24.2.2020
Elämää Vaimosniemellä
Ullan tarinoita 1. Olen tullut Vaimosniemelle yli 40 v sitten. Mökkiläisenä seurasin ihmisiä ja toimintaa mielenkiinnolla. Kiireinen työelämä päättyi sisäilmaongelmiin ja siirtymiseen kokonaan Kangasniemelle pari vuotta sitten. Tapani tuli jo tänne edellisenä vuonna. Ensimmäinen vuosi …
17.2.2020
Maalla on mukavaa!
Tämä kirjoitus aloittaa blogisarjan, jossa kangasniemeläiset kertovat,
millaista on meidän kangasniemeläisten elämä täällä omassa kunnassamme.
Mikä on meidät tänne tuonut? Mikä meidät täällä pitää?
Mikä täällä tekee meidät onnelliseksi?
14.2.2020
Aamukahvitilaisuudet
Yrittäjät, yritysten edustajat, kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt kokoontuvat kerran kuukaudessa kahvikupposen äärellä.
13.2.2020
Tekninen lautakunnan pöytäkirjan nähtävänä olo
Tekninen lautakunnan 18.2.2020 pidettävän kokouksen allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kunnantalolla 20.2.2020 kunnantalon aukioloaikana.
11.2.2020
Elinkeinoelämän tukemisperiaatteiden mukainen koulutus- ja kehittämistuki
Kangasniemeläiset yritykset voivat hakea avustusta 31.12.2020 mennessä.