#

Julkaistu: 9.4.2020

YKSINYRITTÄJIEN KORONA-AVUSTUS

Kunnille on tänään torstaina 9.4. lähetetty ohje valtionavustuksen hakemisesta ja myöntämisestä yksinyrittäjille. Lopullinen hakemuspohja on luvattu tänään myöhemmin iltapäivällä.

Kangasniemen kunta on jo aiemmin aloittanut valmistelun hakemusten sähköiseen vastaanottamiseen ja käsittelyyn. Avustusta voidaan hakea heti pääsiäisen jälkeisellä viikolla, ja siitä tiedotetaan erikseen.

Avustusta voidaan hakea koronaviruksen aiheuttamaan taloudellisen tilanteen heikentymiseen.

Yksinyrittäjällä tarkoitetaan toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta, yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa ja jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutusnumero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen.

Yksinyrittäjäavustusta voidaan myöntää oikeudellisen muodon ja rahoitustavan estämättä yksityisille elinkeinonharjoittajalle tai toiminimille, kommandiittiyhtiöille, avoimille yhtiöille, osakeyhtiöille tai osuuskunnalle. Avustusta voidaan myöntää myös ns. ”kevytyrittäjille”, jotka työllistävät itsensä ja toimivat yrittäjämäisesti perustamatta kuitenkaan yritystä. Myös freenlance-yrittäjä voi saada tukea, kun freelanceyrittäjä toimii itsenäisenä elinkeinonharjoittajana, toiminimellä (ammatinharjoittajana tai liikkeenharjoittajana), henkilöyhtiössä (avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö), osakeyhtiössä tai osuuskunnassa.

Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa, jolla ei ole palkattua työvoimaa. Yksinyrittäjyys katsotaan sen mukaisesti mikä on hakijan tilanne hakemushetkellä. Mikäli yrittäjä työllistää itsensä lisäksi 1 – 5 henkilöä mutta on lomauttanut työntekijänsä, katsotaan tämän kuuluvan ELY-keskusten palveluiden piiriin. Mikäli yrittäjä on irtisanonut työntekijänsä ja eikä hakuhetkellä työllistä itsensä lisäksi muita, katsotaan hänet yksinyrittäjäksi.

Yksinyrittäjän avustuksessa kyse on 2 000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot. Kertakorvausta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa. Korvausta ei siten katsota yrittäjän yrityksestä saamaksi tuloksi. Osin tämän korvauksen avulla yksinyrittäjän on tarkoitus selviytyä koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta. Kertakorvaus voidaan myöntää 16.3.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin ja avustuksen viimeinen hakupäivä on 31.8.2020. Kyse on laskennallisesta summasta, eikä avustuksen saajalla ole velvollisuutta esittää avustusta hakiessa tai jälkikäteen tositteita kustannusten syntymisestä.

Yksinyrittäjäavustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee yksin, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti. Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät siis ole palkansaajan asemassa (työsuhteessa), mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä. Mikäli yrityksessä on palkattua työvoimaa, ohjataan hakijat ELY:yyn tai Business Finlandiin.

Mikäli yksinyrittäjällä on sivu- tai liitännäiselinkeino, tulkitaan se sivutoimiseksi yksinyrittäjyydeksi, mikä ei oikeuta avustukseen.

Avustuksen myöntämisen edellytykset

Valtionavustusta saa käyttää yksinyrittäjien taloudellisen toiminnan vakauttamiseen edellyttäen, että

• yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronaepidemian takia 16.3.2020 jälkeen

• yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan;

Tämä tarkoittaa, että hakemuksessaan hakijan tulee kyetä osoittamaan, että yritystoiminnan merkittävä heikkeneminen 16.3.2020 jälkeen johtuu koronaepidemiasta. Hakijaa myös pyydetään hakemuslomakkeessa vakuuttamaan, että taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronaepidemiasta johtuen. Yksinyrittäjän yritystoiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen 16.3.2020 jälkeen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja / tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Taloudellisen tilanteen tulkitaan heikentyneen, mikäli yrityksen myyntituotot ovat laskeneet yli 30% pysyttyään lähes samalla tasolla edellisen 12 kuukauden ajanjaksolla.

Lisäksi avustuksenmyöntämisen edellytyksenä on, että yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan. Kannattavaan toimintaan arvioidaan olevan edellytykset, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Hakemuksessa hakijaa pyydetään vakuuttamaan, että yritystoiminta on ollut kannattavaa ennen koronaepidemiaa. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Lisäksi hakijaa pyydetään liittämään hakemukseen tilinpäätös 2019/viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus 2019/viimeisin veroilmoitus. Mikäli yritystoiminta on alkanut 31.12.2019 jälkeen on toimitettava muu luotettava selvitys (jäljennös kirjanpidosta ja tiliote). Kannattavan toiminnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon yksinyrittäjän selvitys poikkeuksellisesta tilanteesta vuonna 2019.

Lisäksi hakijaa pyydetään vakuuttamaan, että aikoo jatkaa yritystoimintaansa koronaepidemian jälkeen. Hakijalta pyydetään myös kuvaamaan, miten aikoo käyttää saamansa avustuksen toimintansa vakauttamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön sivu asiasta: https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/yksinyrittajien-koronatuen-valmistelu-etenee-kunnille-rahoitusta-ja-tarkemmat-ohjeet-haun-jarjestamisesta