Julkaistu: 29.9.2025

Uudet linja-autokatokset parantavat koulumatkojen turvallisuutta

Pohjois-Savon ELY-keskus on asentanut syyskuussa Kangasniemelle muutamia uusia linja-autokatoksia koululaisten käyttöön. Katokset palvelevat erityisesti koulukuljetuksissa kulkevia oppilaita ja niiden sijoituspaikat on valittu yhteistyössä Kangasniemen kunnan kanssa.

Uudet katokset tarjoavat koululaisille suojaa tuulelta, sateelta ja talvipakkasilta koulukuljetusta odotellessa. Pysäkkien sijainnit on valittu siten, että ne tukevat turvallista ja sujuvaa koulumatkaa.

On hienoa, että oppilaat saavat nyt lisää suojaa koulumatkoilleen, erityisesti syksyn ja talven sääolosuhteissa. Uudet pysäkkikatokset parantavat lasten turvallisuutta ja viihtyvyyttä koulukuljetusten odotusaikana, toteaa Kangasniemen kunnan koulukuljetuksista vastaava palvelusuunnittelija Päivi Paappanen. – Tarpeen mukaan uusia katoksia saatetaan toteuttaa myös tulevina vuosina, mikäli Pohjois-Savon ELY-keskuksen vuosittainen määräraha sen mahdollistaa.

Puiset, maalaismaisemaan hyvin sulautuvat katokset edustavat perinteistä suomalaista muotokieltä ja lisäävät samalla tienvarsien siisteyttä ja selkeyttä. Ne ovat käytännöllisiä ja pitkäikäisiä ratkaisuja, jotka palvelevat kyläalueita pitkälle tulevaisuuteen.

Kangasniemen kunta kiittää Pohjois-Savon ELY-keskusta hyvästä yhteistyöstä. Hanke on konkreettinen esimerkki siitä, miten yhteisin ponnistuksin voidaan edistää lasten arjen turvallisuutta ja viihtyisyyttä.