Julkaistu: 10.7.2025

Tiedote viranhaltijapäätösten julkaisemisesta ja nähtävilläolosta

Kangasniemen kunnanhallitus on kokouksessaan 16.6.2025 tehnyt linjauksen viranhaltijoiden päätösten julkaisemisesta ja niihin liittyvästä tiedottamisesta. Viranhaltijat tekevät kunnassa päätöksiä kunnan hallinnon ja palveluiden sujuvuuden takaamiseksi. Näihin päätöksiin voivat sisältyä esimerkiksi henkilöstöön, lupiin, sopimuksiin tai talouteen liittyviä ratkaisuja.

Viranhaltijapäätökset julkaistaan sähköisesti kunnan verkkosivuilla ja julkaisussa huomioidaan julkisuuslain sekä tietosuojalainsäädännön vaatimukset, eikä julkaistaviin asiakirjoihin sisällytetä salassa pidettäviä tietoja tai henkilötietoja, ellei julkaisemiselle ole lainmukaista perustetta.

Jatkossa julkaistavat viranhaltijapäätökset pidetään kunnan verkkosivuilla vähintään tiedottamisintressiajan. Tarkoittaen vähintään 22 vuorokautta päätöksentekopäivästä laskettuna. Tämän jälkeen asiakirjat ovat pyydettäessä nähtävissä kunnassa. Aiemmin viranhaltijoiden päätökset ovat olleet nähtävillä kahden vuoden ajan ja asiakirjojen sisältämät henkilötiedot on poistettu tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

Päätöksien pitäminen verkossa tiedottamisintressiajan päättymisen jälkeen tulee perustua kunnan omaan tiedottamisintressiin. Tiedottamisintressin osalta viranhaltijapäätökset harvemmin sisältävät sellaisia asioita, että niitä olisi perusteltua pitää verkossa tiedottamisintressiajan jälkeen. Menettelytavan muutoksella halutaan turvata kaikkien tietojen oikeellinen käsittely, sekä tiedottamisintressin toteutuminen lain mukaisesti.

Toimielimien pöytäkirjat pidetään verkkosivuilla nähtävillä kahden vuoden ajan. Päätökset, esityslistat ja pöytäkirjat löydät kätevästi täältä.

Lisätietoja:

Antti-Pekka Hokkanen
hallintojohtaja
Kangasniemen kunta
antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi
puh. 040 7244458