Julkaistu: 12.10.2022

PELTO-nykytanssiteokselle avustusta Taiteen edistämiskeskukselta

Taiteen edistämiskeskus on jakanut yhteensä 2 miljoonaa euroa avustuksia harvaan asuttujen alueiden (HAMA) kulttuuritoimintaan. Avustuksen sai yhteensä 63 yhteisöhakijaa ympäri Suomen.

Kangasniemen kunta sai tätä avustusta esitystaidetta ja maanviljelyä yhdistävään PELTO-hankkeeseen; teossarjaan ja kiertueeseen 37000 euroa.

Ensimmäinen PELTO drive-in nykytanssiteos toteutettiin Kokko 1721 -residenssissä kesällä 2021 ja ensi kesän PELTO on jatkoa tälle.

PELTO-nykytanssiteos toteutetaan 19.8.2023 yli 400-vuotiaalla Ollinahon tilalla, jossa toiminta jatkuu jo 14. sukupolvessa. Tila sijaitsee Koittilan seudulla, joka valittiin Etelä-Savon vuoden kyläksi 2022. PELTO-teoksessa työskentelevät kangasniemeläiset tanssitaiteilijat Jukka Ristolainen ja Maija Tuomi sekä mezzosopraano Katariina Poikela, Hieho Homma -kollektiivi ja Ollinahon Tuomas Laitinen traktoreineen. Teoksessa kohtaavat mm. laulutaide, rämisevät peltoautot, tanssijat, rehunostin ja nykyaikainen maitotila lehmineen.

Konsepti on Jukka Ristolaisen käsialaa ja teos luodaan yhdessä työryhmän kanssa.

Ollinahon tapahtuman lisäksi PELTO jalkautuu myös kylille ja kylätaloille. Koittilan koulun oppilaat osallistuvat työpajaan ja saavat valmiuden osallistua itse teokseen.

yhteystiedot:

Jukka Ristolainen, 040 5089020

Tuomas Laitinen, Ollinahon tila 040 7233 488
(kuva: Jussi Ulkuniemi)