#

Julkaistu: 4.5.2020

Ohjeita torimyyntiin

Torilla asiointi vain terveenä, torille ei saa kokoontua tai jäädä oleskelemaan.

• Myyntipaikat tulisi sijoittaa siten, että jokaisella toimijalla olisi tasapuolinen myyntipaikka sekä toimijalla ja asiakkaalla mahdollisuus riittävään turvaetäisyyteen (vähimmäisetäisyys 1 m, suositus 2 m). Riittävään turvaetäisyyteen tulisi olla mahdollisuus myös jonottaessa.

• Marjojen ja kasvisten myynnissä voidaan toimia niin kuin on ennenkin toimittu, koska torimyynnissä yleensä toimijat ovat jo valmiiksi pakanneet marjat rasioihin ja mm. kirsikat ja herneet annostellaan asiakkaille. Terveysvalvonta kannustaa toimijoita kuitenkin miettimään, voiko omalla toiminnallaan tehdä asioita vielä hieman paremmin ajatellen koronan vastustustoimia. Olisiko turvallisempaa laittaa tuotteita esille vähäisempiä määriä kerralla ja lisätä tuotteita pöydälle kysynnän mukaan? Olisiko turvallisempaa, että esim. kukkien myynnissä asiakas ei koskisi kukkiin vaan myyjä valitsisi/pakkaisi tuotteet asiakkaille?

• Toimijoille suositellaan maksupäätteiden käyttöä, ei käteistä.

• Take away toiminta tulisi järjestää siten, että myyntitiskille menevät ja sieltä tulevat asiakkaat eivät kohtaa toisiaan. Tämä voidaan toteuttaa merkitsemällä selkeästi asiakkaiden kulkusuunta ja turvaetäisyydet (esim. teltassa olevaan kahvioon mennään mahdollisuuksien mukaan toisesta oviaukosta ja poistutaan toisesta oviaukosta). Lisäksi toimijoiden tulee seurata, että turvaetäisyyksiä noudatetaan.

Lisäohjeita (Ruokavirasto):

Mitä elintarvikkeiden tori- ja ulkomyynnissä tulisi ottaa huomioon? (29.4.2020)

·        Ulkomyyntipaikan esim. torikahvilan, myyntikojun tai jäätelökioskin voi tämän hetkisen tiedon mukaan avata myös poikkeusaikana.

·        Ulkomyyntipaikan yhteydessä (sisällä tai ulkona) ei saa olla asiakaspaikkoja niin kauan kuin ravintoloiden asiakastilat ovat suljettu majoitus- ja ravitsemustoiminnasta annetun lain perusteella.

·        Jos olet uusi yrittäjä ja aloitat ulkomyynnin, tee ilmoitus sijaintikuntasi elintarvikevalvontaan.

·        Jos käyt myymässä tuotteita muun kuin oman kuntasi alueella, muista tiedottaa tulevasta myynnistä sen kunnan elintarvikevalvontaa.

Yleinen hygienia

·        Kiinnitä huomiota hyvään käsihygieniaan, hygieenisiin työtapoihin ja pintojen puhdistamiseen. Toimi turvallisesti elintarviketyössä! (pdf) -ohje.  

·        Jos sinulla on kuumetta, yskää, pahoinvointia, ripulia, nuhaa tai kurkkukipua, jää kotiin.  

·        Saat itse päättää, myytkö tuotteet pakattuina vai pakkaamattomina.  

·        Ohjeista asiakkaita välttämään elintarvikkeiden ja pakkausten turhaa koskettelua.  

·        Ohjaa asiakkaitasi odottamaan vuoroaan niin, ettei myyntipisteen eteen muodostu ruuhkaa.  

·        Hyvä käytäntö on tarjota asiakkaille käsidesin käyttömahdollisuus hygieenisellä tavalla. Parhaiten käyttö onnistuu telineestä, jossa pullo pysyy tukevasti paikallaan ja mahdollistaa useammankin pullon esillä pitämisen yhtä aikaa.  

·        Noudata elintarvikkeiden lämpötilavaatimuksia.

Käsihygienia  

·        Mitoita henkilökunnan käsienpesupaikan varustelu ulkona tapahtuvaan toimintaan soveltuvaksi.  

·        Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, varaa käyttöösi käsien puhdistamista varten vähintään kertakäyttöisiä kosteita        puhdistusliinoja tai käsidesinfiointiainetta.  

·        Jos valmistat ruokaa, tulee käsienpesupisteessä olla käsisaippua ja kylmä sekä kuuma juokseva vesi. Kuivaa kädet        kertakäyttöisellä paperipyyhkeellä.

Pintojen puhdistaminen  

·        Katso Työterveyslaitoksen ohjeet palvelualoille  

·        Puhdista huolellisesti ne pinnat, joihin asiakkaat tyypillisesti koskettelevat käsillään, esimerkiksi maksupäätelaitteet, kahvipannujen ja maitokannujen kahvat tai myyntipisteen tasot, joihin asiakkaat koskettelevat. Puhdista myös mitat säännöllisesti.

Pakkausmerkinnät  

·        Pakatuista ja pakkaamattomista elintarvikkeista ilmoitetaan ne elintarviketiedot, mitä niistä normaalioloissa vaaditaan ilmoitettavan tori- ja ulkomyynnissä. Lisää aiheesta Ruokaviraston verkkosivulla: täällä ja täällä
 

Lisätietoa ravintoloiden sulkemisesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Ruokaviraston ulkomyyntiohje

Jarno Laitinen
Terveystarkastaja
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
puh. 0400 818 942