#

Julkaistu: 25.1.2022

Muutoksia Etelä-Savon koronastrategiaan – laajoista karanteeneista luovutaan – Essoten koronatiedote 25.1.2022

Essoten alueen koronatartuntojen määrä on korkeammalla kuin koskaan. Viikolla 3 kirjattiin tarkistuslaskentojen jälkeen yhteensä jopa 727 koronavirustartuntaa. Alueellisessa koronatorjunnassa käännytään kuitenkin yksilönharkintaa korostavampaan suuntaan.

– Tarvittaville koronastrategian muutoksille ovat perusteina alueen korkea rokotekattavuus, valtaviruksena oleva omikronmuunnos ja sen lievempi sairaalahoidon tarve, terveydenhuollon korkea kuormitus ja koronaviruksen korkea ilmaantuvuus, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaina, että:

  • Laajamittaisista karanteeneista luovutaan. Tartunnanjäljityksen ja karanteeniin asettamisen painopiste on sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja riskiryhmiin kuuluvissa.
  • Varmistetut koronavirusinfektion saaneet pyritään kontaktoimaan ja asetetaan eristykseen.
  • Varmistetulle koronavirusinfektion saaneille altistuneiden ohjeistetaan välttämään sosiaalisia kontakteja, neuvottelemaan työnantajansa kanssa etätyöstä ja oireiden ilmaantuessa eristäytyä ja hakeutua koronatestiin.
  • Suositetaan, että kouluun ja varhaiskasvatukseen ei osallistuta viiteen vuorokauteen, jos samassa taloudessa on varmistettu koronavirusinfektion saanut henkilö. Viiden vuorokauden kuluttua voi oireettomana osallistua kouluun tai varhaiskasvatukseen.

– Nyt siirrytään tilanteeseen, jossa aikuisväestön pitää vapaaehtoisin toimin rajoittaa kontaktiensa määrää, sillä laajat karanteenitoimet ovat kohtuuttomia tässä epidemiatilanteessa ja rokotekattavuudessa. Testeihin meillä pääsee edelleen hyvin ja positiivisen tuloksen saaneet on saatu tavoitettua ja ohjeistettua puhelimitse, Seppälä muistuttaa.

Eristyspäätöksen avulla koronavirukselle infektoituneet voivat hakea mahdolliseen tulonmenetykseen Kelan tartuntatautipäivärahaa.

– Näemme myös tärkeänä, että valtio täsmentäisi pidemmän tähtäimen suunnitelmaansa, sillä koronavirus jää todennäköisesti kiertämään endeemisenä viruksena ja vaikuttaa siten pysyvästi terveydenhuollon kuormitukseen. Olemme tehneet omia ratkaisuita, perustaneet muun muassa terveysturvallisuusyksikön. Kansallisesti olisi tärkeää löytää pidempiaikaisia ja kestävämpiä ratkaisuita, kertoo Seppälä.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on purkamassa 27.1. asti voimassa ollutta päätöstään asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta lainsäädännöllisten perusteiden puuttuessa. Koronanyrkki päätti kuitenkin suosittaa yli 18-vuotiaiden kuorolaulutoiminnan ja aikuisten ryhmäliikunnan tauolla pitämistä vielä kahden viikon ajan 8.2.2022 asti. Toiminnan jatkuessa suosituksesta huolimatta tulee tilaa käyttää enintään 50 prosentin henkilömääräkapasiteetilla ja ilman riskiryhmiin kuuluvia osallistujia.

– Tartuntamäärät ovat vielä jyrkässä kasvussa ja epidemiahuippu edessä, joten kontaktien määrää ei tule missään nimessä kenenkään lisätä eikä ryhmäliikuntaa vastaavia toimintoja suositella käynnistettäviksi, Seppälä muistuttaa.

Ohjeet perheille positiivisen koronatestituloksen kohdatessa

Jos perheen tai talouden jäsen on oireinen ja saanut positiivisen testituloksen kotitestissä tai terveydenhuollon koronatestissä:

  • Suositamme kaikkia perheeseen tai talouteen kuuluvia välttämään omaehtoisesti kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes positiivisen tuloksen saaneen oireiden alkamisesta on kulunut viisi (5) vuorokautta
  • Jos muu perheen tai talouden jäsen saa positiivisen testituloksen kotitestissä tai terveydenhuollon koronatestissä, viiden vuorokauden aika lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alkamisesta. Jos positiivisen tuloksen saanut on oireeton, viiden vuorokauden aika alkaa testauspäivästä.
  • Jos perheeseen tai talouteen kuuluu koululainen tai varhaiskasvatukseen osallistuva, suositamme, että lapsi on kotona omaehtoisesti edellä mainitun ajan.

LISÄTIEDOT

Santeri Seppälä
Terveyspalvelujen johtaja
santeri.seppala@essote.fi 
040 359 6934