#

Julkaistu: 13.6.2025

Mikkelin seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitys etenee

Mikkelin seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitys etenee. Kevään aikana kunkin kunnan liikenneturvallisuustilannetta on arvioitu onnettomuustilastojen, liikennerikostilastojen sekä erilaisten kyselyiden kautta. Hankkeen ohjausryhmä on myös sopinut seudullisista tavoitteista ja painopisteistä, joiden pohjalta suunnittelutyötä jatketaan elokuussa. Hanke valmistuu joulukuun loppuun mennessä.

Seudulla asuvien ja alueella liikkuvien mielipiteitä ja kokemuksia liikenteen turvallisuudesta selvitettiin kyselyllä 31.3.–30.4.2025 välisenä aikana. Kyselyyn kävi vastaamassa koko Mikkelin seudulla noin 560 henkilöä (vastausmäärät vaihtelevat kysymyksittäin) ja he jättivät kartoille yhteensä 1 592 pistettä. Kangasniemeltä vastauksia kyselyyn antoi arviolta 105 henkilöä ja kartoille kertyi 288 merkintää. Kaikista karttapisteistä taajama-alueelle kohdentui 73 %.

Kyselyn ensimmäisessä osiossa kartoitettiin vastaajien omia tuntemuksia eri kulkutavoilla liikkumisen turvallisuudesta oman kotikuntansa alueella tai Mikkelin seudulla yleisesti. Koko seudun vastauksia tarkasteltaessa turvallisimmiksi kulkutavoiksi seudun tieliikenteessä koetaan henkilöautoilu ja jalankulku. Turvattomimmiksi kulkutavoiksi koetaan sähköpotkulaudat, mopoilu ja moottoripyöräily sekä pyöräily. Myös joukkoliikenne koettiin monessa kunnassa erittäin turvattomaksi, mutta vastauksia tarkemmin tutkiessa syyksi oli usein mainittu joukkoliikennevaihtoehdon puuttuminen eikä niinkään joukkoliikenteen turvattomuus.

Kangasniemellä huolta asukaskyselyyn vastanneissa herättävät erityisesti korkeat ajonopeudet (ylinopeudet, kaahailu) (34 % vastauksista). Tämä ongelmatyyppi korostuu selvästi seudun keskiarvoa enemmän. Seuraavaksi eniten turvattomuutta aiheutuu turvattomista tienylityspaikoista (18 %) sekä turvattomista tai hankalista risteyksistä (17 %). Teiden ja katujen laatupuutteet korostuvat selvästi seudun keskiarvoa vähemmän.

Tutustu asukaskyselyn tuloksiin nettikarttojen avulla: