Meidän on nykyisin oltava valmiina monenlaisiin Suomen ulkopuolelta tuleviin häiriöihin, joilla pyritään aiheuttamaan yhteiskuntaamme epävakautta. Informaatiovaikuttaminen on jatkuvaa ja erilaisten kyberhyökkäysten määrä on kasvussa. Yhtenä keinona on energiatilanteen horjuttaminen. Etelä-Savon viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä ja ovat valmistautuneet häiriöihin. Myös asukkaiden on hyvä varautua esimerkiksi sähkön- ja vedenjakelukatkoihin, joita syysmyrskytkin voivat aiheuttaa.
Vaikka häiriöihin on syytä varautua, kokonaisturvallisuustilanne on vakaa, eikä Etelä-Savon asukkaiden tarvitse olla erityisen huolissaan. Viranomaisten tehtäviin kuuluu pitää yllä väestön perushuoltoa ja yhteiskunnan toimintakykyä sekä suojata väestöä tarvittaessa. Etelä-Savon pelastuslaitos päivystää yhtenä sisäisen turvallisuuden viranomaisena ympäri vuorokauden.
- Viranomaiset Etelä-Savossa ovat varautuneet erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin. Valmiussuunnittelu on osa normaalia toimintaamme. Tavoitteenamme on myös, että etelä-savolaiset olisivat entistä paremmin itsekin varautuneet mahdollisiin häiriöihin, joita voi tulla ihan syysmyrskystä johtuvan sähkökatkonkin vuoksi, toteaa Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö, vs. pelastusjohtaja Tuomo Halmeslahti.
Myös puolustusvoimat ja poliisi tarkkailevat aktiivisesti sekä yleistä turvallisuustilannetta että poikkeavaa toimintaa.
- Olemme varautuneet monenlaiseen laaja-alaiseen vaikuttamiseen Venäjän taholta. Tilanne lähialueellamme on sotilaallisesti rauhallinen ja seuraamme tilanteen kehittymistä aktiivisesti myös liikekannallepanon osalta, toteaa Karjalan prikaatin Etelä-Savon aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ari Määttä.
- Kybervaikuttaminen on valtakunnallista ja se tulee huomioida erityisesti kriittisen infran kohteissa, kuten tietoverkoissa sekä sähkön- ja vedenjakelussa. Muun muassa nämä kohteet ovat tarvittavilta osin seurannassamme, kertoo Itä-Suomen poliisin komisario Tomi Karhu.
Kotivarasta turvallisuuden tunnetta
Jokainen voi omatoimisella varautumisella parantaa valmiuttaan häiriöiden varalle. Se on myös kansalaisvelvollisuus. Jokaisen tulisi selvitä kotona 72 tunnin ajan erilaisissa häiriötilanteissa, esimerkiksi sähkön- tai vedenjakelun katkettua.
- Omatoimisessa varautumisessa tärkeintä on veden ja elintarvikkeiden kotivara. Varastossa kannattaa olla pitkään säilyviä elintarvikkeita, joita ei tarvitse erikseen valmistaa. Myös patteriradiot, kännykän akkupankit ja ilman sähköä toimivat lämmönlähteet ovat tarpeellisia. Radioaktiivisen säteilyn varalta varastossa on hyvä olla myös joditabletteja, mutta niitä tulee ottaa vain viranomaisen kehotuksesta, ohjeistaa Halmeslahti.
Viranomaisten tärkein keino asukkaiden varoittamiseen on vaaratiedote, joka annetaan väestöhälyttimellä soitettavan yleisen vaaramerkin lisäksi. Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään teksti-TV:n sivulla 112 sekä tarvittaessa myös televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote näkyy myös esimerkiksi sivustoilla pelastustoimi.fi ja 112.fi.
Vaaratiedote lähetetään lisäksi 112 Suomi -sovelluksen kautta. Sovelluksen lataaminen puhelimeen on erittäin suositeltavaa muutenkin. Sovellus sisältää tärkeää turvallisuustietoa ja sen kautta hätänumeroon soitettaessa hätäkeskus pystyy paikantamaan soittajan sijainnin, jolloin apu löytää varmemmin perille.
Muistilista poikkeustilanteita varten
- Varaa etukäteen hyvin säilyvää ruokaa ja vettä, myös lemmikkieläimillesi.
- Lataa 112-sovellus, jonka kautta voit paitsi hälyttää apua, saat myös vaaratiedotteet.
- Varaa varavirta- ja -lämmönlähteitä. Huolehdi niiden turvallisuudesta.
- Pysyttele sisätiloissa, jos viranomaiset niin kehottavat.
- Sulje ovet, ikkunat ja ilmanvaihtoaukot sekä sammuta ilmanvaihto.
- Tarkkaile 112-sovellusta. Kuuntele radiota. Viranomaiset antavat toimintaohjeita radion välityksellä Ylen kanavilla. Voit seurata myös TV-lähetyksiä.
- Ota joditabletti vasta, jos viranomaiset niin kehottavat.
- Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
Ohjeita varautumista varten löytyy pelastustoimen verkkopalvelusta: Varautuminen | Pelastustoimi
Turvallisuustilannetta seurataan aktiivisesti Etelä-Savon pelastuslaitoksen koordinoimassa maakunnallisessa valmiusjohtoryhmässä sekä valmiusfoorumissa, jossa ovat mukana alueen viranomaiset, kunnat ja muut valmius- ja varautumisasioiden kanssa tekemisissä olevat tahot.
Lisätietoja
Etelä-Savon pelastuslaitos, pelastuspäällikkö, vs. pelastusjohtaja Tuomo Halmeslahti, puh. 044 794 3850
Etelä-Savon pelastuslaitos, riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä, puh. 040 129 5196