#

Työ ja yrittäminen

Kangasniemi – hyvä paikka yrittää

Kangasniemen kunta palvelee alueen elinkeinoelämää ja yrityksiä. Kunta tarjoaa yrittäjälle hyvät olosuhteet yrittämiseen. Kunnan viihtyisä, turvallinen ja puhdas ympäristö antaa hyvät puitteet yrittämiseen ja asumiseen. Kangasniemen sijainti on logistisesti erinomainen. Kunta sijaitsee kasvukeskus-Jyväskylän tuntumassa, mutta kuitenkin parhaalla tukialueella valtatie 13 varrella. Kangasniemeltä on lyhyt matka lähikaupunkeihin: Pieksämäelle 48 km, Mikkeliin 52 ja Jyväskylään 64 km.

Kunnassa toimii monipuolisesti yrityksiä eri aloilta, mm. puunjalostus-, metalli-, rakennus-, elintarvike- ja metsäteollisuus, maatalous- ja kuljetusala sekä kattavasti eri palvelualan yrityksiä aina urheilu-, kodinkone-, huonekalu-, käsityö-, vaatekaupoista apteekkeihin ja kahvila-ravintoloihin sekä majoitus- ja matkailupalveluja tarjoaviin yrityksiin. Paikkakunnan monet erikoisliikkeet vetävät asiakkaita kauempaakin kuntaan.

Kangasniemi on yritys- ja yrittäjämyönteinen kunta, joka tarjoaa elinkeinoelämälle tukea monipuolisesti. Kunnan luottamuselimet ovat sitoutuneet käsittelemään yritysasiat mahdollisimman joustavasti ja nopeasti. Kangasniemellä yrittäjien ja kunnan päättäjien vuoropuhelu on avointa ja jatkuvaa. Kangasniemellä pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus investointitukiin sekä kunnan omiin monipuolisiin yritystukiin. Yritystontteja on tarjolla kunnassa hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan.

Liiketila
Kangasniemen yrityksiä
Yhteydenotot

Elinvoimakehittäjä on niin yritystoimintaa suunnittelevien, aloittavien yritysten kuin toimivienkin yritysten käytettävissä ja valmiina valmistelemaan yrityksesi asioita eteenpäin, ota rohkeasti yhteyttä!

Mikko Kovanen

elinvoimakehittäjä

040 353 9382 mikko.kovanen@kangasniemi.fi

Ymmärrämme yrittäjyyttä -tunnus