Julkaistu: 24.11.2025

Kunnanhallituksen päätöksiä 24.11.2025

Kunnanhallitus antoi lausunnon Lamustenmäen tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksesta

Tuulikolmio Oy (Kaamostuuli) on tehnyt yleiskaavan laadinnasta aloitteen Pieksämäen kaupungille. Hankealue sijaitsee noin 15 kilometriä Pieksämäen keskustasta länteen.  Alueelle on suunnitteilla enintään 5 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Toteutuessaan hankkeen kokonaisnimellisteho olisi noin 35 MW.

Lausunnossaan Kangasniemen kunta painotti, että kaava-alue sijaitsee Pieksämäen kaupungin puolella, mutta sen vaikutusalue ulottuu myös Kangasniemen kunnan asukkaisiin, maisemaan, liikenteeseen ja muihin ympäristötekijöihin. Kangasniemen kunnassa on samanaikaisesti vireillä Huuhtimäen tuulivoimapuiston osayleiskaava.

Lamustenmäen ja Huuhtimäen hankkeilla voi olla yhteisvaikutuksia esimerkiksi maisemaan, meluun, varjostukseen, liikenteeseen, sähkönsiirtoon sekä luontoympäristöön. Lamustenmäen tuulivoimapuiston vaikutuksia on arvioitava myös Kangasniemen suunnalta katsottuna. Vaikutuksia tulee tarkastella niin vapaa-ajan asukkaiden kuin vakituistenkin asukkaiden näkökulmasta.

Kangasniemen kunta pitää tärkeänä, että kaavaprosessin etenemisestä tiedotetaan kattavasti myös Kangasniemen kuntaa ja sen asukkaita koko kaavaprosessin ajan. Kunta korostaa eri sidosryhmien osallistamisen merkitystä.

Kangasniemen kunnan ja Etelä-Savon hyvinvointialueen vuokrasopimukset hyväksyttiin

Eloisa on irtisanonut Etelä-Savon kuntien ja kaupunkien kanssa tehdyt vuokrasopimukset päättymään 31.12.2025. Taustalla on Eloisan kiinteistökuluihin liittyvä säästötarve sekä hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen. Kangasniemen kunta on keväästä lähtien neuvotellut Eloisan kanssa kunnan vuokratiloista ja vuokrasopimusten uusista ehdoista.

Kunnan kannalta tilanteessa on haastavaa mahdollinen yhtiöittämisvelvoite. Kunta on valmistelussa joutunut huomioimaan sen, että kuntalain mukaisesti kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla, sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi.

Kunta on päässyt sopuun vuokrasopimusten neuvotteluissa. Tuloksena kohteiden neliömäärä laskisi 169m2:llä osan kunnantalon tiloista jäädessä pois. Kokonaisuudessa vuokratuotot laskisivat noin 34 000 euroa vuodessa. Uudet sopimukset astuvat voimaan 1.1.2026 alkaen.

Kunnanhallitus laittaa myyntiin noin 3,56 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä Sorakangas 213-418-12-74

Kangasniemen kunta omistaa noin 3,56 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä Sorakangas 213-418-12-74, joka sijaitsee Rauhajärvellä Sorakankaan maa-ainesalueella. 

Kangasniemen kunta on hakenut alueella maa-ainesluvan vuonna 2015 ja osana kunnan talouden tasapainottamistoimia vuonna 2020 kunta kartoitti omistamiaan kiinteistöjä ja valmistelun yhteydessä esiin nousi kunnan maa-ainesvaranto Sorakangas 213-423-12-74 kiinteistöllä.  Tuolloin kunta myi alueen maa-ainesvarantoa. Alueen pääasiallinen maa-aines on hienoa hiekkaa, ja sitä koskenut maa-aineslupa on päättynyt 29.9.2025.

Määräala on tarkoitus laittaa myyntiin ja ostaja velvoitetaan huolehtimaan alueen maisemoinnista ja metsityksestä päättyneen luvan mukaisesti, mikäli alueelle ei haeta uutta maa-aineksen ottolupaa. Maa-aineksien ottamiseksi alueelta edelleen tulee hakea uusi maa-aineksen ottolupa. 

Kunnanhallituksen esityslista on löydettävissä täältä.

Pöytäkirja julkaistaan 26.11.2025.