#

Julkaistu: 26.3.2020

Kohti huomista!

Olemme todellisen informaatiotulvan alla. Tulva pyyhkäisee ylitsemme. Joku tulva-aalto osuus meihin, jotkut onneksi myös ohittavat. Toivottavasti ne, jotka osuvat ovat todellisia, aitoja. Toivottavasti osaamme myös suodattaa itseemme vain aidon, oikean tiedon. Yksi saamani sähköpostiviesti oli otsikoitu: ”Huominen ei ole peruttu”. Se, jos mikä pitää mielestäni paikkansa. Siksi meidän pitää toiminnoissamme ja päätöksissämme koko ajan muistaa, että huominen tulee, siis huominen ilman nykyistä pandemiaa. Meidän jokaisen vastuulla on noudattaa annettuja ohjeita kaikin mahdollisin tavoin tässä poikkeustilanteessa. Vain siten me pääsemme huomiseen mahdollisimman pienin vaurioin.

Onhan elämämme tällä hetkellä muutakin kuin koronalta suojautumista. Joten mieti josko voisit, ja varmasti moni voikin, vaikka tilata ruokaa, leivonnaisia tai muuta palvelua paikalliselta yrittäjältä. Paikallisuushan on tällä hetkellä sana, jota on syytä monella tapaa noudattaa ja suosia.

On ilmaistu myös kaksi käskyä. Älkää tulko! ja Palatkaa! Ne ovat varsin selkeitä, suoria ja voimakkaita. Niiden sisältöä ei tarvitse selittää. Ne on helppo ymmärtää, jos niin haluaa. Nämä käskythän koskevat lähinnä vapaa-ajanasukkaita. Siis heitä, jotka ovat yksi meidänkin kuntamme keskeisiä elinvoimatekijöitä. Siksi nuo käskyt tuntuvat pahoilta, mutta ovat ehdottomasti myös tärkeitä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi asiasta yhdellä lauseella. ”Liikkumisvapaus on keskeinen perustuslaissa turvattu oikeus, mutta keskeisin oikeus on oikeus elää”. Kun kerran liikkumista tulee rajoittaa, niin noista käskyistä ensimmäinen on se, jota tulee ehdottomasti noudattaa.

Me jokainen haluamme suojata läheisemme. Me haluamme suojata vanhukset ja muut riskiryhmiin kuuluvat. Siksi annettuja ohjeita on jopa helppo noudattaa. Toivottavasti asia on näin! Kunta on omalta osaltaan pannut täytäntöön valtiovallan asettavat päätökset. Sen lisäksi on kunta tässä vaiheessa organisoinut elintarvikkeiden ja lääkkeiden kotiinkuljetuksia ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville. Toimintahan lähti käyntiin paikallisten yrittäjien toimesta. Tavoitteena on myös yhdessä Essoten ja muidenkin toimijoiden kanssa tavoittaa kaikki yli 80-vuotiaat kuntalaiset.

Tuntekaamme vastuumme ja huomioidaan muut ihmiset!

Risto Nylund