Julkaistu: 12.11.2025

Kangasniemen Musiikkiviikot palkittiin yhtenä Etelä-Savon parhaista

Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee Etelä-Savon parhaat -palkinnolla yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajia, jotka tuovat maakuntaa esille myönteisessä valossa. Etelä-Savon parhaat -palkittavalta odotetaan esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Palkinnon arvoinen voi olla myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan.

Kangasniemen Musiikkiviikot on ilahduttanut musiikin ystäviä ja vahvistanut maakunnan kesän vetovoimaa jo vuosikymmenten ajan. Musiikkiviikot on yksi Etelä-Savon tunnetuimpia tapahtumia valtakunnallisesti. Tapahtuma tarjoaa soitto- ja laulukursseja sekä kaikenikäisille korkeatasoista ohjelmaa ja konsertteja Suomen kauneimmaksi valitussa kunnassa, Kangasniemellä.

Katso lisää tiedotteesta.