#

Julkaistu: 18.12.2020

Kangasniemen kunta jatkaa koronarajoituksia 11.1.2021 saakka

Kangasniemen kunta jatkaa kunnan toimintojen koronarajoituksia 11.1.2021 saakka. Etelä-Savon tilanne on mennyt viime aikoina parempaan suuntaan, mutta sen ympäröivien alueiden tilanne edelleen heikko. Essote on antamassa pian oman ohjeistuksensa. Alueelle on tulossa paljon ihmisiä eri alueilta ja riskit tartuntojen leviämiseen pyhien aikana ovat olemassa. STM ja THL ovat ohjeistaneet säilyttämään voimakkaammat rajoitukset kiihtymisvaiheen alkuvaiheissa ja käyttämään laajasti käytössä olevat keinot tilanteen rauhoittamiseksi.

Rajoitusten jatkamisella halutaan estää pandemian leviäminen. Oletettavaa on, että joulun pyhien aikaan tartunnat laskevat, mutta odotettavissa on, että alkuvuodesta tautimäärät lähtevät nousuun.

Kangasniemen kunta sulkee 11.1.saakka

· Kunnantalon Kangasniemi-sali

· Kunnantalon ja urheilukeskuksen kuntosalit

· Kaikki koulut ulkopuolisilta toimijoilta (alle 12 v. harrastetoiminta jatkuu)

· Tehomet Areena ja juoksusuora (alle 12 v. harrastetoiminta jatkuu)

– Alle 12-vuotiaiden harrastetoiminta turvataan huomioiden yleiset aiemmat turvallisuusohjeet ja siten että saattajien lähikontakti on vältettävissä.

– Nuorisotilassa suositellaan rajaamaan henkilömäärä max 20. henkilöön ja siten että turvavälit säilyvät ja yli 15-vuotiaat käyttävät kaikissa kontakteissa maskeja.

– Kirjastossa samassa sisätilassa voi olla max. 20 henkilöä turvavälit huomioiden. Kirjastossa kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja.

– Kunnantalolla kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja.

Kunta suosittelee, että ulkoilua harrastetaan voimassa olevat suositukset huomioiden. Mm. mikäli urheilukeskuksen luistelukaukalo saadaan avatuksi, on siellä pidettävä turvavälit ja enintään 20 henkeä voi olla kerrallaan jäällä. Käyttäjien vastuulla on ohjeiden huolehtiminen.

Kunta ei järjestä yleisötilaisuuksia. Kokouksissa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksiä.

Kunta suosittaa Essoten ohjeistuksen mukaisesti käyttämään kasvomaskia kaikissa kohtaamisissa kodin ulkopuolella. Tämä koskee myös lasten vienti- ja hakutilanteita varhaiskasvatukseen, kouluun ja harrastuksiin. Turvavälejä ja hygieniaohjeistuksia tulee noudattaa tehostetusti koko alueella.