#

Julkaistu: 7.5.2021

Kangasniemen kunnan koronatiedote 7.5.2021

Koronatilanne jatkuu Essoten alueella rauhallisena. Alueen koronakoordinaatioryhmä on edelleen päättänyt lieventää rajoituksia. Essoten alue on siirtynyt kiihtymisvaiheesta perustasolle.

Suurimmat muutokset rajoituksissa ovat, että aikuisten harrastustoiminta palaa tauolta ja kuntosalien rajoituksia puretaan. Julkiset tilat avautuvat, mutta niissä on edelleen noudatettava THL:n ohjeita.

Aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Päätös on voimassa 31.5.2021 asti.

Kangasniemen kunnan toistaiseksi voimassa olevat koronarajoitukset maanantaista 10.5.2021 lähtien

· Kunnantalon aula ja asiointipiste ovat auki ma-pe klo 9.00–11.30. Henkilömäärä aulassa max. 20 henkilöä. Kunnantalon kokoustiloista varattavissa talon ulkopuolisille käyttäjille ovat Kangasniemi-sali (max. 50 hlö) sekä Takkahuone (max. 6 hlö). Kunnantalolla kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja ja huomioimaan turvavälit. Kunnantalon aulassa järjestetään kuntavaalien ennakkoäänestys 26.5.–9.6.2021, jona aikana ei ole lehtienlukumahdollisuutta eivätkä yleisökoneet ole käytössä.

· Kunnan sisäliikuntatilat ja urheilukeskuksen kuntosali avataan käyttöön yleiset rajoitteet ja suositukset huomioiden. Kunnantalon kuntosali avataan remontin jälkeen toukokuun aikana. Kuntosalin avaamisesta tiedotetaan erikseen aikataulujen tarkennuttua.

· Nuorisotilassa suositellaan rajaamaan henkilömäärä max. 20 henkilöön ja siten että turvavälit säilyvät ja yli 15-vuotiaat käyttävät kaikissa kontakteissa maskeja.

· Kirjastossa samassa sisätilassa voi olla max. 20 henkilöä turvavälit huomioiden. Kirjastossa kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja. Lehtilukusalin omatoimikäyttö tullaan avaamaan rajatusti viikonloppuisin, yhtäaikainen käyttäjämäärä max. 5 henkilöä. Kirjasto tiedottaa aukioloajoista erikseen.

Kaikessa harrastustoiminnassa suositellaan noudettavaksi turvallisuus- ja hygieniaohjeistuksia sekä turvavälejä.

Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa tehtävissä, joissa se ei aiheuta kohtuutonta haittaa.

Maskien käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa lähikontaktia ei voida välttää. Turvavälit ja hyvä käsihygienia on syytä edelleen pitää käytäntönä. Uudet virusvariantit leviävät sen verran herkästi, että turvavälit, kasvomaskit ja käsienpesu on pidettävä edelleen rutiineissa ja näiden käyttöä jopa lisättävä, kun sosiaalisten kontaktien määrä lisääntyy.

Katso koronanyrkin linjaukset koronatilanteen perusvaiheeseen täältä.

Katso Essoten koronaohjeistukset kulttuuri- ja vapaa-ajan toimessa 5.5.2021

Lue Aluehallintoviraston tiedote täältä.

Lue OKM:n ja THL:n ohje täältä.