#

Julkaistu: 23.2.2022

Kangasniemen kunnan koronatiedote 23.2.2022

Aluehallintoviraston yleisötilaisuuksien henkilömäärää rajoittava määräys on päättynyt Etelä-Savon sairaanhoitopiirin (Essote) kuntien alueella sunnuntaina 20.2.2022.

Määräys tilojen terveysturvallisesta käytöstä jatkuu Aluehallintoviraston 17.2.2022 tekemän tartuntatautilain 58 d §:n mukaisen päätöksen mukaisesti, jonka mukaan tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallinen käyttö täytyy varmistaa. Määräys on voimassa 21.2. – 6.3.2022 ja jatkaa näin jo voimassa ollutta määräystä Essoten alueella. Tähän Essote tulee esittämään vielä jatkoa aluehallintovirastolle.

Essoten koordinaatioryhmä on kokouksessaan 22.2.2022 antanut suositukset jatkaa rajoituksia joiltain osin 13.3. asti ja niitä arvioidaan seuraavan kerran 8. maaliskuuta. Essoten mukaan suosituksia on edelleen järkevää noudattaa epidemian hallinnassa pysymiseksi ja lomakauden tuoman liikkuvuuden vuoksi. Essoten suositukset kasvomaskin käytöstä kaikissa kodin ulkopuolisissa sisätiloissa jatkuu. Kunnan ohjeet on päivitetty vastaamaan annettuja suosituksia.

Koronasuositukset ja rajoitukset Kangasniemellä

Rajoituksia yleisötilaisuuksiin, voimassa 23.2.-13.3.2022 välisenä aikana

Sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja tietyin rajoituksin

Aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti toiminta erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Sisäliikuntapaikat

Ei henkilörajoituksia, kunta muistuttaa turvaväleistä liikuntapaikoilla.

Ulkoliikuntapaikat

Ei henkilörajoituksia, kunta muistuttaa turvaväleistä liikuntapaikoilla.

Kirjasto ja kansalaisopisto

Ei henkilörajoituksia, turvavälit, hygienia ja kasvomaskien käyttö ovat edelleen tarpeellisia taudin etenemisen ehkäisemisessä.

Puulan seutuopisto tiedottaa toiminnastaan erikseen. 

Nuorisotilat

Ei henkilörajoituksia, turvavälit, hygienia ja kasvomaskien käyttö ovat edelleen tarpeellisia taudin etenemisen ehkäisemisessä.

Elokuvateatteri Kangastus

Elokuvatoiminta on käynnistynyt ja siitä tiedotetaan erikseen.

Kunnantalo

Kunnantalon asiointipiste on auki 13.3.2022 asti ma-pe klo 9.00–11.30. Kunnantalolla kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja ja huomioimaan turvavälit. Henkilöstölle on voimassa edelleen etätyösuositus, joten asiakkaita pyydetään varaamaan aika tapaamisiin puhelimitse.

Kunnan kaikissa tiloissa edellytetään käytettävän kasvomaskeja ja turvavälit on huomioitava. Käsihygieniaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Kunnan kokoukset

Kunta järjestää toimielimien kokoukset etäkokouksina. Kunnantalolla ei saa järjestää kokouksia, joiden osallistujamäärä on yli 5 henkilöä.

Koulut Koulut tiedottavat toiminnastaan Wilman kautta.