Kangasniemen kunta hakee Harrastamisen Suomen malli – hankkeeseen kerho-ohjaajia lukuvuodelle 2026–2027.
Harrastamisen Suomen malli -hanke on Lupa- ja valvontaviraston rahoittama kerhohanke. Hankkeessa järjestetään koulupäivän yhteydessä (ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen) järjestettäviä harrastekerhoja. Kerhokokonaisuudet määräytyvät Kangasniemen peruskoulun oppilaille teetetyn kyselyn mukaan. Kerhot tullaan järjestämään pääsääntöisesti koulujen tiloissa.
Lukuvuodelle 2026–2027 haetaan toiminnanjärjestäjiä / opettajia / kerho-ohjaajia seuraaviin kerhokokonaisuuksiin:
- Liikuntakerho; monipuolinen liikuntakerho, missä harrastetaan ja kokeillaan monipuolisesti eri lajeja. Alustavasti 4 viikoittaista ryhmää.
- Ratsastuskerho; alustavasti 2 viikoittaista ryhmää. Ryhmässä oppilaita 6-10.
- Kädentaidot / askartelu / kuvataide; alustavasti 2 viikoittaista ryhmää. Ryhmässä oppilaita 8-15.
- Voimistelu / akrobatiakerho; alustavasti 2 viikoittaista ryhmää. Ryhmässä oppilaita 8-15.
- Kokkikerho; alustavasti 1 viikoittainen ryhmä.
- Koittilan koulun yleiskerho; 1 viikoittainen ryhmä
- Vuojalahden koulun yleiskerho; 1 viikoittainen ryhmä
- Kerhojen sisällön suunnittelussa tulee ottaa myös osallistujien toiveet huomioon.
Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee sisältää:
- vapaamuotoinen hakemus toiminnan järjestämiseksi
- lyhyt kuvaus itsestäsi
- ohjaajakokemus
- koulutus ja koulutuksen osoittamat todistukset
- kokemus Harrastamisen Suomen malli -hankkeesta
Valintaperusteena painotetaan ensisijaisesti koulutusta, kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta sekä muuta soveltuvuutta tehtävää kohtaan.
Tuntikorvaukset
- Ostopalvelusopimus (yritykset, seurat, yhdistykset) – 65€ / tunti
- Pätevyyden omaavat (yksityiset kerho-ohjaajat, joilla on opettajan / ohjaajan pätevyys tai kyseisen kerhokokonaisuuteen liittyvä koulutus) – 45€ / tunti
- Muut ohjaajakokemusta omaavat yksityiset kerho-ohjaajat – 35€ / tunti
Hinnat sisältävät tuntien valmistelun ja mahdolliset jälkityöt.
Lähetä ohjaajahakemus maanantaihin 16.2.2026 klo 12.00 mennessä osoitteeseen
markus.brandt@kangasniemi.fi
Kangasniemen kunta, liikuntatoimi