Julkaistu: 15.12.2021

ETELÄ-SAVO SIIRTYY KORONAVIRUSEPIDEMIAN LEVIÄMISALUEEKSI

Etelä-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 14. joulukuuta ja päätti Essoten alueen siirtymisestä koronavirusepidemian leviämisalueeksi. Päätös koskee kaikkia Essoten alueen yhdeksää kuntaa Hirvensalmea, Joroista, Juvaa, Kangasniemeä, Mikkeliä, Mäntyharjua, Pertunmaata, Pieksämäkeä ja Puumalaa.

Yksistään maanantain aikana Essoten alueella todettiin 23 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä neljä henkilöä, joista yksi tehohoidossa.

– Alueellamme on nähtävissä hyvin nopeaa tartuntamäärien kasvua ja tartuntojen leviämistä myös rokotettujen parissa, mikä voi viitata koronaviruksen omikron-variantin jo saavuttaneen Etelä-Savonkin. Lähetämme säännöllisesti näytteitä sekvensoitavaksi varianttien todentamiseksi, mutta tuloksia ja varmuutta emme ole vielä saaneet, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä toteaa.

Koronakoordinaatioryhmään, eli niin kutsuttuun koronanyrkkiin kuuluu alueellisten terveystoimijoiden lisäksi myös Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, aluehallintoviraston, kuntien sekä ELY-keskuksen edustajia. Ryhmä keskusteli taudin leviämisnopeudesta ja leviämisalueen kriteeristön täyttymisestä Etelä-Savossa. Tilanteen todettiin yksimielisesti kääntyneen selkeästi ja nopeasti huonompaan suuntaan.

– Terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi nyt on todella tärkeää vähentää ihmisten välisten lähikontaktien määrää, Seppälä painottaa.

Ryhmä esittää, että leviämisalueeksi siirtymisen lisäksi Itä-Suomen aluehallintovirasto tekisi tartuntatautilain pykälän 58d mukaisen alueellisen päätöksen asiakas- ja yleisötilojen käytöstä. Päätöksen tavoitteena on, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktien aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

– Ravintoloita ja kahviloita koskevista leviämisalueen rajoituksista päättää valtioneuvosto oman aikataulunsa mukaisesti, Seppälä muistuttaa.

Vaihtoehtona rajoituksille ravintolat voivat edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.