#

Julkaistu: 27.12.2021

Epidemiatilanne on heikentynyt – koronakoordinaatioryhmä suosittaa tiukennuksia

Etelä-Savon alueellinen koronakoordinaarioryhmä kokousti 27.12.2021 heikentyvän alueellisen epidemiatilanteen johdosta. Viime viikolla todettiin alueella 112 uutta tartuntaa. Tartuntoja on todettu laajasti alueen eri kunnissa.

Tilanne on edelleen muuttunut huolestuttavaan suuntaan, monet tartuntaketjuista ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja levinneet hyvin herkästi paikallisesti. Tilanne ja annettu kansallinen hätäjarrumekanismin ohjeistus ohjaavat lisärajoitusten ja suositusten käyttöönottoon, kertoo koordinaatioryhmän puheenjohtaja Santeri Seppälä.

Koordinaatioryhmä suosittelee koko alueella että:

  • yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei järjestettäisi
  • suositellaan keskeyttämään aikuisten korkean riskin ryhmäharrastustoiminta

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä näki myös välttämättömäksi alueen epidemiologisen tilanteen ja kansallisesti käyttöön otetun hätäjarrumekanismin ohjauksen myötä että aluehallintovirasto aloittaa arvioimaan lisätoimien käynnistämistä Etelä-Savon aluetta koskien.

Näitä lisätoimia voivat olla yleisötilaisuuksien rajoitusten kiristäminen, korkean ja kohtalaisen riskin tapahtumien kokonaan kieltäminen ja myös tartuntatautilain mukaisesti korkeimman riskin tilojen sulkeminen.

Koordinaatioryhmä esittää myös että Liikenne- ja viestintävirasto tekee tartuntatautilain mukaisen päätöksen matkustajamäärän väliaikaiseksi rajoittamiseksi.