Pakkasyö on ja leiskuen Pohja loimuja viskoo, Kansa kartanon hiljaisen, Yösydän untaan kiskoo… Viktor Rydbergin tontturuno on pienestä saakka ollut mieluisin joululauluni. Se alkoi heti soida mielessäni, kun astuimme Sinililaan.
Tarja Virmala
Laulu tontusta tuo mieleeni mummolan ja lapsuuden joulut. Vilkas mielikuvitukseni siivittää tontun kulkua nyt jo autiossa mummolassa edelleen.
Pakkanen paukuttelee ajan patinoimaa hirsiseinää. Täysikuu loistaa korkealta ja valaisee koko pihapiirin. Ylhäällä on suuri riihi, alempana pitkä aittarivi, navetta ja talo. Tonttu kiipeää navetan ylisille kaidepuuta pitkin ja katselee pihapiiriä. Minne kaikki ovat menneet? Lehmät, hevoset, lampaat – ja nyt se vanha isäntä itsekin?
Tontut olivat ennen paikan haltijoita
Kun astuimme Kristiinan kanssa Sinililaan hakemaan askarteluideoita, huomioni kiinnittyi heti tonttuihin. Ne katselivat hyllyjen päältä, kauniiden koriste-esineiden seasta ja pöytien reunoilta. Tonttuja oli niin paljon, että pää oli mennä sekaisin.
Satoja vuosia sitten tonttu tunnettiin talon ja pihapiirin haltijana. Sana tulee ruotsin kielen sanasta tomtegubbe eli tontin ukko tai äijä. Tontuille vietiin ennen kristinuskoa ruokaa joulusaunaan ja niitä lahjottiin monin tavoin. Kertomusten mukaan tonttu saatiin tulemaan taloon, kun kiertää yhdeksän kertaa kirkon ympäri hevosenlänget kaulassaan.
Ehkä kokeilemme tätä Kristiinan kanssa ensi pääsiäisenä, jos vaan saamme länget lainaan jostain. Siihen saakka laitetaan tontulle vain ovi, mistä tulla.
Sinilila pulppuaa ideoita
Olimme tulleet koristelijan ja askartelijan aarreaittaan. Oikealla päädyssä olen käynyt usein ja mukaan on aina lähtenyt lankapussi tai -kassi. Neulominen on ihana harrastus. Siinä näkee kättensä työn jäljen ja se tekee hyvää aivotoiminnalle.
Joululahjasäkissäni on nytkin sukkia, pipoja, säärystimiä ja villapaitoja… Ja Kristiina neuloo Puula-neuletta parhaillaan.
Askartelijan kaupasta löytyy värejä, erilaisia pahveja ja papereita, maalaustarvikkeita ja melkein mitä vain. Taiteilu ja askartelu pitää mielen virkeänä ja ajattelun käynnissä. Omin käsin loihdittu lahja on tietysti ostettua paljon arvokkaampi.
Täältä löytyy myös kaunista kirjepaperia ja -kuoria. Harmi, ettei kirjeitä juurikaan enää kirjoiteta. Itse ajattelin lukea joulupöydässä lapsenlapsilleni kirjeitä, joita kirjoitin heidän isänsä lapsuudessa mummolaan. Saavat vilkaista sillä tavalla menneeseen maailmaan.
Itse tehdyssä on eniten sydäntä
Kuljimme ovesta vasemmalle, jossa oli hyllyittäin joulukorttitarvikkeita: enkeleitä, tonttuja, reunuksia, pitsiä, koristenauhoja, liimaa, valmiita sinisiä, valkoisia, punaisia pohijia… Ja pino ihania täällä tehtyjä kortteja.
Kauppias Minna kertoi, että monet hakevat tammikuussa korttitarvikkeet ja tekevät alkaneen vuoden joulukortit heti valmiiksi. Sen idean päätin varastaa. Pitkään ja tylsään tammikuuhun pitää keksiä kivaa tekemistä.
Joulukortit tulivat Englannista
Suomalaiset ovat innokkaita joulukorttien lähettäjiä: yli 50 miljoonaa korttia joka vuosi. Joulukorttiperinne sai alkunsa jo 1800-luvulla Englannista. Korttien isänä pidetään Sir Henry Colea, joka tilasi vuonna 1843 taiteilija John Calcott Horsleylta joulutervehdykseksi kortin. Korttien suosituimmat aiheet ovat tänään tietysti pukki ja tonttu.
Paras joulukortti on itse tehty. Ajattelet siinä saajaa, teet kortista hänen näköisensä ja annat aikaasi ystävän ajatteluun. Ja tässä kohtaa ajatus taas siirtyy heihin, jotka eivät koskaan saa yhtään korttia keneltäkään. Tai Ukrainaan, jossa vietetään erilaista joulua. Voimia heille!
Taivaalliset sanansaattajat: enkelit
Sinililassa on paljon kauniita tavaroita, joita voisi hankkia joululahjoiksi. Huomioni kiinnittyy toiseen lempiaiheeseeni: enkeleihin. Nehän ovat Raamatussa Jumalan tahdon ilmaisijana kuvattuja henkiolentoja, usein naisia.
Oma joulunaikani alkaa sillä, että nostan anoppini maalaamat posliinienkelit piironkien päälle. Niiden tulo loppui seitsemän vuotta sitten, kun maalari lähti itse enkeliksi pilven päälle taivaaseen.
Hyvää joulun odotusta!
Kirjoitus on osa Kristiina Procope-Hietasen ja Tarja Virmalan joulublogisarjaa, joka jatkuu jouluun saakka.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.