Mietin pitkään, millä sanoilla kuvaisin kuvanveistäjä Juhani Saksan kivigalleriassa vierailua. En löytänyt sopivia. Kokemus oli sanoin kuvaamaton. Viehättävä miljöö, tyylikkäät taideteokset ja hurmaava taiteilija. Se kokonaisuus pitää käydä itse kokemassa.
Tarja Virmala
Vieno-myrsky oli pari päivää sitten pyyhkäissyt yli Etelä-Savon. Ajelimme heleässä kesän valossa kohti Kivigalleriaa. Töyhtöhyypät kirmailivat pelloilla. Ojanvarret kukkivat niittyleinikkiä, vuohenputkea ja ailakkia. Oli sellainen kesän täyttymistä edeltävä vielä tuoreen vihreä päivä.
Ilma oli myrskyn jäljiltä kalsea. Astelimme pihapolkua ja katselimme ensimmäisiä veistoksia, joista äiti pienen lapsensa kanssa vei heti huomiomme. Veistos oli yli neljäkymmentä vuotta vanha. Mallina sylissä presidentti Mauno Koiviston hautakiven suunnittelija Perttu, tämän talon poika.
Talosta käveli herrasmies, taiteilija. Hänellä oli käsissään tarjotin ja sillä kaksi Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasia täytettynä kolmasosaan mehevällä viinimarjamehulla. ”Tervetuloa ja olkaa hyvä!” Olimme jo siinä kohtaa otettuja. Tuntui, että meitä oli odotettu. Lämmin henki syttyi ja ilman koleus katosi.
Pihapiiri oli kodikas. Lilli-äidin jäljiltä kasvoi vielä monta perennaa ja pensasta.
– Äidin aikana täällä kävi bussilasteittain marttoja ihailemassa istutuksia. Äidin kuoleman jälkeen sanoivat, ettei ole enää Lillin kädenjälkeä, kuvanveistäjä muistelee.
Talon ja piharakennusten piirissä pesii moni lintupari. Myös marmorisessa linnunpöntössä on asukkaita. Tänä vuonna rastas ei ole rakentanut pesää sen katolle.
Pihamaan laidassa seisoo kangasniemeläisestä kivestä, syeniitistä, tehty menneiden sukupolvien muistokivi. Sen päällä on pronssinen vältti eli aura.
Opin myös uuden murresanan. – Syeniitti on hieno kivilaji. Ja märkänä se välkehtii upeasti sinistä, sanoo kuvanveistäjä.
Hän pahoittelee sitä, että joudumme kuuntelemaan hänen vuolasta puheen virtaansa. Patoutunut puhumisen tarve purkautuu, kun joku tulee käymään. Mielenkiintoisia, hyvin kerrottuja ja älykkäitä tarinoita voisi kuunnella loppumattomiin. Joten antaa tulla vaan.
Käymme sisään ensimmäiseen galleriaan, joka lienee vanha navetta. Oven päällä pesii harmaasieppo - joka kesä kuulemma. Seinillä on veistoksia ja kuvia esi-isistä. On myös isän maalaamia tauluja ja kuva vanhasta suvun kotitalosta.
Kuuntelemme tarinoita menneestä maailmasta ja syntyneistä taideteoksista. Silmäni osuu taulun puuveistos ”Iltalypsyllä”, apashi-puusta tehty. Ensi silmäyksellä tiedän, että se lähtee matkaani.
Katselemme Estonian haaksirikon muistoksi tehtyjä veistoksia. Paneudumme toviksi siihen, kuinka traumaattinen kokemus se oli meille kaikille. Katselemme ihmis- ja eläinfiguureja. Ja kuuntelemme Juhani Saksan ihastuttavaa puheen solinaa.
Kiertelemme pihapiiriä, jossa on eläinaiheisia töitä: lokkeja, kissoja, sammakoita, metsoja, kukkoja, hylkeitä. Yhdessä veistoksessa pyllistää pieni Perttu. Kuvanveistäjä kertoo elämäntyöstään. Italian kartalta hän näyttää lempipaikkojaan.
Kuljemme rantaan ja katselemme levottomana liikehtivää Puulaa. Vastarannalla on Suurolan saari. Juhani muistaa, kun se oli vielä asumaton ja hän seikkaili siellä pikkupoikana.
Kysyn itseltäni, kuinka olen voinut olla Kangasniemellä kaksikymmentä vuotta käymättä täällä kertaakaan. Otan vahingon takaisin. Tästä lähtien tuon tänne tammimetsän siimekseen vieraita nauttimaan ainutlaatuisesta miljööstä ja veistoksista. Ja kuuntelemaan hurmaavan herran ihastuttavaa tarinan kerrontaa.
JUHANI SAKSAN KIVIGALLERIA
Puulan rannalla Vaimosniemellä sijaitsevassa Kivigalleriassa on esillä Juhani Saksan veistoksia.
Blogi on osa sarjaa, jossa valokuvaaja Kristiina Procope-Hietanen ja kirjoittaja Tarja Virmala kiertävät yhdessä Kangasniemen nähtävyyksiä.
Kristiina Procope-Hietanen 
Tarja Virmala