Julkaistu: 1.4.2022

Nyt se lähti matkaan!

Ullan tarinoita 8.

Nimittäin Kyläkirjaraitsikka Kangasniemellä! Ensimmäinen tapaaminen oli 17.3.2022 klo 18.00 Osuuspankin kerhohuoneella. Paikalla oli 14 innokasta livenä ja etänä 2 yhtä innokasta.

Allekirjoittanut oli niin tohkeissaan, että aloitti suoraan tavoitteista! Sitten järki jysähti päähän. Pitää meidän kuitenkin esittäytyä! Ylpeydellä ja posket hehkuen kuuntelin henkilöiden kertoilua kuka on ja miksi on täällä. Huikea on porukka! Jokaisella oli jonkinlainen side edelliseen kyläkirjaan. Joku oli ollut kirjoittamassa sähkökirjoituskoneella, jonkun isä oli kirjoittanut, joku oli kuunnellut tarinoita. Innostus oli käsin kosketeltavaa!

Kävimme läpi uusien kyläkirjojen tekemiseen johtaneita syitä. Mitä on tapahtunut 1980-luvun jälkeen? Miksi karja- ja maataloudessa alkoi kannattamattomuus näkyä? Kun eläimet hävisivät, miten elanto sen jälkeen saavutettiin? Yrittäjyys nosti päätään. EU? Kyläkoulut on lakkautettu kahta lukuun ottamatta. Mitä se on tuonut kylälle? Entä kyläyhdistysten perustaminen?

Jokainen kylä on omaleimainen. Emme voi tehdä samalla sapluunalla kirjoja. Ensinnäkin täytyy rajata mitkä kylät kuuluvat juuri tämän kirjan alueeseen. Kuuluuko Kutemajärveen Koittila ja päinvastoin. Humoristista oli seurata keskustelua: onko jollakin kylällä asukkaita ylipäänsä, onko joku kylä saanut lisää porukkaa. Siinä on ensimmäinen etappi. Ei kannata tässä projektissa tuijottaa maantieteellisiä karttaan merkittyjä rajoja. Koulupiiri on määrittänyt aikojen alussa kyliä, nyt se ei määritä. Luovutaan siis piiriajattelusta.

Tehtäväksi jäi etsiä kylältä sopivan kokoinen ja makuinen porukka, joka sitoutuu tekemään työtä. Minä sitten tarvittaessa sukkuloin kylältä toiselle kertomassa ilosanomaa! Vaimosniemi-Reinikkala kyläyhdistys ry hakee projektin toteuttamiseen rahaa Veej`jakajalta. Hakemus lähtee Hyrrään ja sitten odottelemme lupaa työn aloittamiseen.

Projektin ylevät tavoitteet melkein syleilevät taivasta. Niistä seuraavan raitsikkapysäkin jälkeen. Mielessä siintää jo isot julkistamisbileet – joskus! Sitä odotellessa seuraava raitsikan pysäkki on 21.4.2022 klo 18.00 OP:n kerhohuone. Jos kiinnostuit ja haluat hypätä liikkuvaan raitsikkaan, ota yhteyttä:

ulla.tanttu@gmail.com tai puh. 040 7497757.

Ulla Tanttu

Kirjoittaja on Vaimosniemi-Reinikkala kyläyhdistyksen perustajajäsen

Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.