Lämmin kiitos sykkii sydämessä joka päivä lasten hoitajille ja opettajille – olette ihan parhaita.
Maisa Juntunen
Kahdeksan vuotta sitten keväällä aistin ensimmäisiä kertoja sitä, millaista olisi asua maalla, Kangasniemellä. Teimme osaviikkoisesti etätöitä Helsinkiin mieheni suvun maatilalta käsin ja muistan, miten rentouttavaa oli tehdä töitä ja katsella samalla kun lehmät löntystelivät menemään pellolla. Tähtitaivas, rauhallisuus ja luonnon lähellä asuminen tuntuivat silloin niin ihanalta ja eksoottiselta.
Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin me olemme isäntänä ja emäntänä tällä suvun maatilalla. Näin Korona-keväänä, kun olemme olleet tiukasti vain kotona monien muiden tavoin olen taas uudella tavalla ymmärtänyt, miten mahtavan päätöksen aikanaan teimme, kun uskalsimme muuttaa kaupungista maalle. Täällä elämä on hyvää normaalioloissa, mutta vähintään yhtä hyvää myös kriisitilanteessa, missä olemme tänä keväänä Suomessakin eläneet. Maalla on tilaa ja vapaus elää ja hengittää, kasvattaa, rakentaa, viljellä ja varjella. Metsä on lähellä ja puutarhassa soi vain lintujen kuoro. Omavaraisuushaaveet ovat taas vahvistuneet ja lasten kanssa on paljon puuhailtavaa ja ihmeteltävää pihapiirissä ja ympäröivässä luonnossa. Korona-keväästä jää hyvät muistot.
Ylipäätään näihin kahdeksaan vuoteen Kangasniemellä mahtuu paljon. Mahtuu maatalouden opiskelua, sukupolvenvaihdos maatilalla, toisen lapsen syntymä, uuden navetan rakentaminen, talon remontoimista ja poliittista aktivoitumista. Se, mikä minut on saanut kotiutumaan uudelle paikkakunnalle parhaiten on ollut ruohonjuuritason toiminta omalla kylällä. Lähdin mukaan Koittilan seudun kyläyhdistykseen aika pian muutettuamme tänne. Siellä tajusin, miten maalla elämästä voi tehdä omannäköistä – ei vain omassa pihapiirissään vaan koko seudulla. Koittilan kyläkahvila on ollut itselleni toinen koti, jossa on tutustunut moneen uuteen ihmiseen näinä vuosina. Yhteisöstä on tullut todella tärkeä ja läheinen.
Monesti olen miettinyt, että miten me oikein tänne muutimmekaan. Muistan hyvin kirkkaasti sen asian, joka lopulta ratkaisi siirtymisemme Helsingistä tänne kokonaan, maatilan ostamisen ja asettumisen pysyvästi Kangasniemelle. Se oli se, että kylältämme Koittilasta löytyy toimiva kyläkoulu päivähoitoineen. Lapsiperheenä emme olisi tänne asettuneet jos lähin koulu ja hoitopaikka olisi ollut Kangasniemen kirkonkylällä 25 kilometrin päässä. Nyt, kun palvelut löytyvät 5 kilometrin päästä on arki sujuvaa ja lapsilla hyvä olla kodinomaisessa luonnonläheisessa koulussaan ja hoitopaikassaan. Se on kaikkein tärkeintä. Yhteisöllinen kylä ja koulu on ollut iso tuki näinä vuosina niilläkin hetkillä, kun on ollut itsellä haasteita jaksaa ruuhkavuosia. Lämmin kiitos sykkii sydämessä joka päivä lasten hoitajille ja opettajille – olette ihan parhaita!
Siksi varmaan olikin niin omituista tänä keväänä, kun koulu oli kiinni. Eilen aamulla kun vein lapset ensi kertaa yhdeksään viikkoon kouluun ja hoitoon tuntui heti niin kotoisalta. Ihan kuin emme olisi pois olleetkaan – kuin kotiin tulisi.
Koulu on kylän sydän ja maalla on niin mukavaa elää tätä ihmeellistä elämää. On ollut hienoa, miten helppoa tänne Kangasniemelle on ollut kotiutua myös tällaisen muualta tulleen. Toivon, että kaikki ne ihmiset, jotka haaveilevat maalle muutosta toteuttavat haaveensa rohkeasti. Se kannattaa!
Maisa Juntunen
Kirjoittaja on Oulussa syntynyt, Tampereen seudulla kasvanut ja Helsingistä Kangasniemelle muuttanut lypsykarjatilan emäntä, kylätoimija ja kunnanvaltuutettu.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.