Yhteisöön kuulumisessa keskeinen asia on se tunne, että olen osa jotakin suurempaa.
Annastiina Pylvänäinen
Usein nuorena on kova hinku pois tutulta kylänraitilta, koska suuri maailma seikkailuineen odottaa. Se on luonnollista ja tarpeellistakin, koska pitää opiskella, elää ja myös seikkailla. Osa jää sille tielleen elämän viedessä, ja osa palaa takaisin. Itsekin asuin nuorena opiskellessani vähän aikaa muualla, mutta irrallisuuden tunne oli koko ajan läsnä, vaikka en yksinäinen ollutkaan. Pieni ekskursio muihin ympyröihin teki hyvää, ja se osoitti selkeämmin, minne kuulun ja missä koti on. Tyttö voi lähteä Kangasniemeltä, mutta Kangasniemi ei lähde tytöstä.
Koti on yleensä käsitteenä selkeä, mutta minulle se merkitsee muutakin kuin sitä rakennusta ja ympäristöä, jossa asun perheeni kanssa. Koti merkitsee myös turvaa, rauhaa, tärkeitä muistoja ja visioita tulevasta. Kotona saa olla oma itsensä ja siellä voi useimmiten tehdä itselleen mieluisia asioita. Koti on osa identiteettiä. Tämä pätee omalta osaltani Kangasniemeen, kangasniemeläisyyteen ja yhteisöön, jonka osa saan olla. Yhteisön keskiössä ovat ne ihmiset, joiden kanssa jaan elämäni ja arkeni. Olen syntynyt ja varttunut täällä ja perustanut tänne perheen. Vanhempani, sisarukseni perheineen ja suurin osa ystävistäni asuu myös edelleen Kangasniemellä. Läheiset ihmiset ovat peruskallio, mutta sen lisäksi tarvitaan muitakin.
Pienillä paikkakunnilla on omat erityispiirteensä, jotka aiheuttavat osalle puistatuksia vielä myöhemminkin, mutta osalle juuri ne ovat syy jäädä tai palata kotiseudulle myöhemmin. Kärjistetysti voidaan sanoa, että kaikki tuntevat toisensa, ja yleinen vitsin aihe onkin, kuinka Kangasniemellä kaikki muut tietävät asioistasi jopa enemmän kuin sinä itse. Tietenkin mahdolliset vääristellyt puheet loukkaavat ja juorut harmittavat, mutta asialla on myös toinen puoli, joka oli minulle se yksi syy jäädä. Yhteisön pienuus ja tiiviys ovat parhaimmillaan hienoja asioita. Se, että minut tunnetaan, on ollut lähes poikkeuksetta enemmän etu kuin haitta. Asioiden hoitaminen ja vuorovaikutus on helpompaa, mikä konkretisoituu vasta, kun yrität hoitaa asioita jossain muualla, missä kukaan ei tunne ja olet vain yksi kasvoton muiden joukossa.
Toisten auttaminen pienessä yhteisössä on aivan omaa luokkaansa. Jos esimerkiksi liukastelen Hokassa autoni ojaan, enkä pääse ylös omin avuin, tiedän tasan tarkkaan, kenellä on sellainen traktori, joka pelastaa minut pinteestä. Ei tarvita virallisia esittelyjä tai koordinaatteja, vaan joku paikallisella kielellä esitetty paikannustieto ja auto on tiellä yhdessä hujauksessa. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta voi sanoa, että jos minulla on ongelma liittyen oikeastaan mihin tahansa asiaan, minulla on myös yleensä heti mielessäni ihminen, jonka puoleen voin kääntyä. Jos ei heti raksuta, keksin melko varmasti jonkun, jolla on oikeat kontaktit ongelmani ratkaisemiseen ja joka auttaa minua asiassa eteenpäin. Avun saaminen ja yhteisöllisyys yleensäkin on vastavuoroista toimintaa. Välillä on ilo olla antavalla puolella, ja hyvä tulee yleensä takaisin jossain muodossa. Tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa toisten auttamisen ja yhteisöllisyyden merkitys korostuvat entisestään, jotta selviämme koronan tarjoilemista haasteista voittajina.
Yhteisöön kuulumisessa keskeinen asia on se tunne, että olen osa jotakin suurempaa. Minusta on ihanaa olla mukana normaalin metsästysseuran toiminnassa ja toimia aktiivisesti urheiluseurassa. Se on minun tapani antaa panokseni yhteisölle, ja tapoja on niin monta kuin meitä yhteisön jäseniä. Varmaa on vain se, että meitä kaikkia tarvitaan elinvoimaisen yhteisön säilyttämiseksi. Elinvoimaa puolestaan tarvitaan, jotta yhteisö voi hyvin ja houkuttelee meitä edelleen jäämään ja palaamaan.
Lopuksi mielikuvaharjoitus. Se suloinen tunne, kun palaan viikon ulkomaanreissulta ja edessäni siintää Joutsantien ja Toivakantien risteys. Tunne voimistuu, kun näen pian oikealla Puulan Koneen vaaleansiniset rakennukset: ihan kohta olen kotona. Varmasti jokainen Kangasniemellä asuvan tai muuten aikaansa viettävän verkkokalvoille on myös piirtynyt se kaunis näkymä, joka ottaa kulkijan vastaan Lapaskankaan sillalla. Kaunista Puulaa molemmin puolin Wiljam Sarjalan tietä taivaan kulloinkin mieleisekseen piirtämällä kehyksellä. Jokapäiväinen ajelu sillan yli ei ehkä aiheuta sen kummempia tunteita, mutta kun on ollut vähänkin kauemmin pois, sen hetken kauneuden näkee selvemmin. Se on portti kotiin.
Annastiina Pylvänäinen
Kirjoittaja on töissä palvelualan yrityksessä ja vapaa-ajallaan mukana seuratoiminnassa muun muassa valmentajana
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.