Matkallemme sattui pientä ja vähän suurempaa aallokkoa, raukkeja, hienoja hiekkarantoja, jylhiä kallioita ja pirunpeltoa. Lähtösatamaan saavuimme tyytyväisinä upeasta retkestä, uusista tuttavuuksista ja hienoista kokemuksista.
Näytti aivan siltä, että aalto nousee vasemmalla veneen laidan yläpuolelle, tuo vettä veneeseen. Kastelee kengät ja kulkee edestakaisin veneen lattialla vetojen tahtiin. Mutta ei, mainingit pysyivät juuri veneen ulkopuolella.
Seitsemän airoparia kiskoi jylhää venettä kohti lähtösatamaa. Vielä muutama sata metriä Simpiän selkää ja sitten olisimme saaren suojassa. Anni lakkaisi keikkumasta ja soutaminen olisi helpompaa.
Startti Tähtiniemestä
Olimme lähteneet aamulla Tähtiniemestä pieneen vastatuuleen. Anni kulki hyvin, olihan meitä iso joukko sitä kuljettamassa. Perämies istui perätuhdolla kartan kanssa ja piti huolen suunnasta ja reitistä.
Lokinpoikaset olivat jo isoja, harmaita ja vielä puolitekoisen näköisiä. Kuikkaperhe uiskenteli Soisalonselällä. Ilma tuoksui täyteen mittaansa yltäneen kesän henkäykseltä, vesi oli sinistä ja lämmintä.
Tankkasimme juomaa ensimmäisen kerran Alttarisaarella, jossa pysähdyimme ihailemaan alttarikiveä. Se oli kuin suuri kantarelli, mahtava kivilohkare, jonka vesi oli aikojen saatossa rapauttanut nykyiseen muotoonsa. Raukkeja oli Puulalla siellä täällä, mutta tämä oli kuin seikkailupuistosta.
Vastarannalla näkyi kallioinen saaripari ja viehättävä Soisalonselän retkipaikka, jossa muutama kesä sitten piipahdimme moottoriveneretkellä. Soutamalla järven aistii paremmin ja on enemmän keskellä luontoa.
Jalkapohjahierontaa Kankariluodolla
Seuraavalla tauolla veden hiomat kivet hieroivat mukavasti jalkapohjia, kun kahlasimme Kankariluodolla luodolta toiselle. Ruisleipä ja kahvi maistui raikkaassa kesäpäivässä kymmenen kilometrin soudun jälkeen herkulliselle. Työllä tehty nälkä on mausteista paras.
Matka jatkui lounaaseen vastatuuleen Puukonsaaren eteläpuolta. Tuuli oli sitten lähdön voimistunut. Oli topakka ja määrätietoinen, muttei vielä huolestuttava. Ihailimme hienoja veden hiomia kallioita, kauniita luotoja.
Karttuulla keikuttaa
Edessä oli Karttuunselkä ja soutua muutama kilometri sivutuulessa. Aallot kasvoivat laajalla Karttuulla mainingeiksi ja ne keinuttivat Anniamme aivan eri tavalla kuin pienet aallot saaren suojassa. Vaahtopäät kulkivat venettä kohti. Vesi oli syvänsinistä, sellaista mustanpuhuvaa. Jo kaukaa näki, koska leikitään vuoristorataa. Mainingit eivät ole tasalaatuisia.
Airo tarttui aaltoihin ja soutu hankaloitui. Onneksi olimme retkellä emmekä kilpaisilla. Tiesin, että huomenna vesihanan avatessani alkaisi keinuttaa. Mietimme, miten Karttuu mahtaa kohdella kulkijaa sitten, kun on oikea myrsky. Ihminen on luonnon edessä pieni ja voimaton.
Uimatauko rivieralla
Puukonsaaren eteläpäästä löytyi retkeilijän paratiisi: monta sataa metriä hienoa hiekkarantaa. Vaihdoimme vaatteet uimapukuun ohuen lepän takana ja jätimme hiet tuulettumaan sen oksaan. Ranta oli matala, sellainen lapsiperheen unelmauimala. Vesi oli lämmintä ja hiekka varpaan alla pehmeää.
Vaikka olen monta kesää seikkaillut pienveneellä pitkin Puulaa, tämä Puukonsaaren upea hiekkaranta oli kokonaan uusi tuttavuus. Lähelle pääsee nykyisin myös autolla, koska lautta kulkee ihan viereen.
Myötätuulessa huilattiin
Karttuu koetteli meitä vielä muutaman kilometrin ennen kuin pääsimme Porttisalmeen myötätuuleen. Veneen vauhti nousi huomattavasti ja se lipusi myötäisessä ihan itsestäänkin kohti viimeistä taukopaikkaamme, Hirsisaarta.
Kippari ohjasi Annimme Ison Paatsalon ja Hirsisaaren välistä pohjoispuolen retkisatamaan. Mainingeista ei ollut tietoakaan, aurinko paistoi lämpimästi, kesätuuli oli pumpulin kevyt ja järvi rauhallinen.
Sytytimme tulet, avasimme mehupullot, laitoimme makkarat paistumaan ja avasimme viimeisen ruisleivän kääröstään. Edessä oli vielä Simpiän ylitys. Pakaroissa kihelmöi, selkä oli raukea. Takana oli jo parikymmentä kilometriä.
Viimeiset ponnistelut yli Simpiän
Simpiä ei päästänyt sen helpommalla kuin Karttuukaan. Kun mainingit loiskivat veneen reunan korkeudelle, ranta etelässä näytti olevan hirvittävän kaukana. Sivutuuli on selällä pienelle veneelle pahin. Mutta Marttaluotoa sivuten Kotkatsaaren pohjoispuolelta soudimme lähtöpisteeseen Tähtiniemeen.
Takana oli upea päivä hienolla Puulalla. Soutu tuntui koko kehossa. Raukeus oli levinnyt kaikkialle. Taas oli kertynyt upeita muistoja talven räntäsateessa ja tuiskuissa muisteltavaksi. Kiitos Puulan Kävijät!
Kuvat on ottanut Päivi Puukari.
Tarja Virmala
Kangasniemen mökkiasukas
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi (vuorotteluvapaalla 24.9.23 asti).
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.