Marraskuu ei ole mitään. Se ei ole vielä talvea eikä enää syksyä. Se on kuoleman kuukausi, joka muuttaa käsitystä kauneudesta. Kun kaikki muu on mennyt, jäljelle jäävä nousee uuteen loistoon.
Tarja Virmala
Marras on viheliäinen kuukausi. Se riisuu loputkin kesän kauniista luonnosta ja tuo kuoleman matkassaan. Vehreys murenee lopullisesti sen käsissä. Loistokkaat kukat menettävät värinsä. Heleät saniaiset muuttuvat ruskeiksi mytyiksi.
Kaikkialla on märkää. Maa litisee vettä kengän alla. Se tuntuu itkevän upean ruskan lähtöä. Meni pois, tiputti punaiset ja keltaiset lehdet maahan ja mädättää niitä.
Minne tahansa katsot, kaikki näyttää olevan kuolemaisillaan. Eikä vaan näytä vaan ne kuolevat. Jättävät elämän niille sijoilleen ja astuvat olemattomuuden tilaan.
Marraskuussakin on kaunista
Mutta kuolemakin voi olla kaunis – niin myös marraskuu. Heinät, joista elämä on hetkeksi pakenemassa, ovat hämmentävän vihreitä. Niissä on mukana aavistus keltaista ja limeä. Ruskeanharmaassa ympäristössä ne näyttävät eläviltä ja ovat täynnä voimaa. Ei luovuteta vielä. Juhlitaan nyt hetki, kun kerrankin on meidän aikamme erottua eduksemme.
Saniaiset tummuvat syvänruskeiksi, lehdet sinapinkeltaiseksi. Ikivihreä nousee kuoleman keskellä uuteen kukoistukseen.
Päästetään asterit esiin
Perinnepuistossa kukki syysasteri. Se on odottanut koko pitkän kesän vuoroaan ja kuunnellut vieressä, kun aiemmin kukkivia ihastellaan ja niiden kauneus saa katsojaan huokailemaan.
Vaatimaton asteri jäisi täysin muiden varjoon, ellei marras saattelisi kaiken ympäriltä kalmoon. Marraskuussa asteri nousee ihailun kohteeksi. Se loistaa lilan väreissä värittömyyden keskellä. Sen keltainen mykiö on kuin häivähdys auringosta, jota ei juuri näy ja jonka säteet ovat lämmöstä tyhjiä.
Astereita on siellä täällä. Meidän pitäisi huolehtia, että kaikki asterit pääsisivät oikeuksiinsa ja ansaitsemaansa loistoon. Se on kukka muiden joukossa ja antaa toisten kerätä kaiken huomion. Tulee esiin viimeisenä häiritsemättä muita ja kilpailematta ykkössijasta. Nousee loistoonsa sitten, kun muut ovat väsyneet ja menneet pois.
Nyt on närhen vuoro
Marraskuu on kuukausista armottomin. Se nitistää hengen kaikelta, peittää maiseman sankkaan harmauteen. Se viimeistään vaientaa linnut ja samentaa auringon säteet.
Närhikin on asteri. Marraskuussa huomaamme, että sehän on kaunis ja värikäs lintu, joka vaan ei sattunut olemaan paikalla, kuin huilu- ja selloääniä jaettiin.
Kaikki pysähtyy
Hiipuva luonto on rauhoittava. Se lopettaa kiireen ja sallii, että seisahdut. Kun ympärillä on sankka sumu, ei kukaan huomaa, kun vaan olet. Harmaan ja ruskean eri sävyt hiljentävät ja luovat harmoniaa. Ne antavat tilaa astereille.
Blogi on osa valokuvaaja Kristiina Procope-Hietasen ja kirjoittaja Tarja Virmalan kesäsarjaa, jossa he kiertävät yhdessä Kangasniemeä.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.