Julkaistu: 26.2.2026

Etelä-Savon muistipalvelupolku -hanke

Etelä-Savoon rakennetaan yhtenäinen muistipalvelupolku – tavoitteena varhaisempi tuki ja parempi arki muistisairaille ja heidän läheisilleen

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on käynnistänyt vuoden 2026 alussa Etelä-Savon muistipalvelupolku -hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa muistisairauksien varhaista tunnistamista, selkeyttää palveluihin ohjautumista ja parantaa muistisairaiden sekä heidän läheistensä saamaa tukea koko maakunnan alueella. Hankkeen kesto on kaksi vuotta.

Etelä-Savo on Suomen ikääntynein alue ja muistisairaudet koskettavat yhä useampaa perhettä. Etelä-Savossa arvioidaan olevan jopa yli 5 000 muistisairauteen sairastunutta, joista moni voi jäädä ilman oikea-aikaista tukea. Muistisairaudet ovat yleisin syy ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymiseen.

Varhainen tuki, elintapaohjaus ja muistisairaiden omaishoitajien ja läheisten jaksamisen vahvistaminen voivat viivästyttää raskaampien palvelujen tarvetta ja parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja hyvinvointia.

Hankkeessa kootaan hajanaiset käytännöt yhdeksi ihmislähtöiseksi ja sujuvaksi kokonaisuudeksi, joka tukee ikääntyneiden toimintakykyä ja kotona pärjäämistä mahdollisimman pitkään.

Muistipalvelupolkua kehitetään yhteistyössä hyvinvointialueen, järjestöjen, kuntien, kokemusasiantuntijoiden sekä Eloisan vanhusneuvoston kanssa. Osatoteuttajina hankkeessa ovat Miina Sillanpään Säätiö, Mikkelin seudun Muisti ry sekä Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry.

Varhainen tunnistaminen ja hoidon koordinointi keskiössä

Hankkeessa keskitytään erityisesti muistipalvelupolun alkuvaiheeseen: muistisairauksien ennaltaehkäisyyn, muistioireiden tunnistamiseen, neuvontaan ja oikea-aikaiseen palveluohjaukseen. Tavoitteena on, että ikääntynyt tai hänen läheisensä saa helposti ymmärrettävää tietoa ja pääsee sujuvasti tarvittavien palveluiden piiriin. Suomen Geriatrit ry on ottanut tammikuussa 2026 kantaa muistisairaiden hyvän hoidon puolesta.

  • Muistisairaudet ovat yksi aikamme suurimmista kansanterveydellisistä, taloudellisista ja inhimillisistä haasteista. Tutkimusnäyttö on selvä: toimivilla peruspalveluilla, varhaisella diagnostiikalla ja hoidon hyvällä koordinoinnilla voidaan vähentää raskaiden ja kalliiden palveluiden tarvetta. Kallein muistipotilas on diagnosoimaton muistipotilas, huomauttaa geriatrian dosentti Jouko Laurila, joka toimi kannanoton aikaan Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtajana.
  • Etelä-Savon muistipalvelupolku vastaa juuri tähän haasteeseen. Kun muistisairaan hoitoa koordinoidaan selkeästi ja ihminen saa oikea-aikaista tukea, paranee sekä elämänlaatu että palvelujärjestelmän kestävyys, Laurila jatkaa.

Hankkeessa vahvistetaan myös ammattilaisten osaamista, järjestöjen ja julkisten palveluiden yhteistyötä sekä omaishoitajien ja läheisten saamaa tukea. Selkeä ja yhteinen palvelupolku auttaa ehkäisemään tilanteita, joissa muistisairas ihminen ajautuu epätarkoituksenmukaisten tai raskaiden palvelujen piiriin.

Muistipalvelupolku osaksi arjen palveluja

Eloisan tavoitteena on, että hankkeessa kehitettävät toimintamallit tulevat osaksi pysyvää toimintaa. Muistipalvelupolku on otettu osaksi Etelä-Savon strategista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä.

  • Haluamme rakentaa muistipalvelupolun, joka on aidosti ihmislähtöinen ja helposti hahmotettava – niin asiakkaille, läheisille kuin ammattilaisillekin, toteaa hankepäällikkö Susanna Lempiäinen.
  • Kun palvelut toimivat yhteen ja tuki tulee ajoissa, voimme parantaa ikääntyneiden arkea ja vahvistaa oikea-aikaisten palvelujen saatavuutta ja riittävyyttä nyt ja tulevaisuudessa, Lempiäinen lisää.

Hankkeen aikana kehitetään muun muassa muistikoordinaattoritoimintaa, ikäneuvoloiden roolia sekä digitaalisia ja ei-digitaalisia ohjausratkaisuja. Lisäksi vahvistetaan viestintää muistisairauksien ennaltaehkäisystä ja riskeistä. Tavoitteena on, että tuki on saavutettavaa eri elämäntilanteissa ja eri puolilla Etelä-Savoa.

Kerro kokemuksesi kyselyssä – pienellä panoksella suuri vaikutus

Kyselyn tarkoituksena on kerätä eteläsavolaisilta tietoa Etelä-Savon Muistipalvelupolkuun ja sen kehittämiseen. Vastauksesi auttavat meitä palvelupolun suunnittelussa. Vastausaikaa on 15.3.2026 saakka. Tästä pääset kyselyyn: https://link.webropol.com/s/muistipolku2026

Faktaa hankkeesta

  • Hankkeen nimi: Etelä-Savon muistipalvelupolku
  • Toteutusaika: 1.1.2026–31.12.2027
  • Hallinnoija: Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
  • Osatoteuttajat: Miina Sillanpään Säätiö, Mikkelin seudun Muisti ry, Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
  • Rahoitus:
  • Hankkeen rahoitus ajalle 1.1.2026–31.12.2027 on yhteensä 258 035 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 232 230 euroa.
  • Hanketta rahoittaa Suomi liikkeelle -ohjelma osana terveyden edistämisen määrärahaa. Tavoitteena on vahvistaa terveyttä edistäviä toimintamalleja ja kääntää liikkuminen kasvuun kaikissa ikäryhmissä.
  • Hankeinfo Eloisan verkkosivuilla: https://etelasavonha.fi/eloisa/tutkimus-ja-kehittamistyo/hankkeet/etela-savon-muistipalvelupolku-hanke/

Lisätietoja antaa:

Hankepäällikkö Susanna Lempiäinen, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, p. 040 359 7097, susanna.lempiainen@etelasavonha.fi