Julkaistu: 28.9.2022

Etelä-Savon hyvinvointialueen lempinimi on Eloisa

Aluevaltuusto kokoontui 28.9.2022 Savonlinnaan strategiatyöpajaan. Työpajan yhteydessä valtuusto linjasi Etelä-Savon hyvinvointialueen lempinimestä ja tulevasta uudesta visuaalisesta ilmeestä.


Etelä-Savon hyvinvointialue järjesti kesällä henkilöstölle ja alueensa asukkaille lempinimikyselyn. Kyselyyn saatiin vastauksia yli 1200. Huomion arvoista oli, että vain 4 % vastaajista oli sitä mieltä, että hyvinvointialue ei tarvitse lempinimeä virallisen nimen rinnalle. Aluevaltuusto linjasi, että Etelä-Savon hyvinvointialueen lempinimi on Eloisa.

−Kyselyssä lempinimen ottamista käyttöön kannatti 96 % kyselyyn vastanneista. Halusimme kunnioittaa alueemme asukkaiden mielipidettä valitsemalla alueelle lempinimen. Valittu lempinimi kuvastaa aluettamme uudistuvana, energisenä ja raikkaana toimijana, aivan kuten kyselyyn vastanneetkin olivat sen kokeneet, aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen sanoo.

Aluevaltuuston mukaan Eloisa on myös erottuva ja alueelle sopiva nimi, joka sointuu viralliseen Etelä-Savon hyvinvointialue -nimeen. Eloisan koettiin myös luovan oikeanlaista kuvaa koko hyvinvointialueen toiminnasta ja sen asukkaista.

−Mehän olemme eloisia ihmisiä täällä. Nimi kuvastaa hyvin eteläsavolaista luonnetta, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen summaa.

Eloisa-lempinimi oli yksi nimivaihtoehdoista, joita hyvinvointialueen brändityöryhmä ehdotti lempinimeksi. Nimi sai laajaa kannatusta myös asukkaille ja henkilöstölle järjestetyssä kyselyssä. Lempinimi ja tuleva visuaalinen ilme pohjaavat hyvinvointialueen strategiaan, jota myös työstetään parhaillaan.

Hyvinvointialue saa uuden visuaalisen ilmeen lokakuussa

Aluevaltuusto linjasi samalla kertaa myös hyvinvointialueen tulevasta, uudesta visuaalisesta ilmeestä brändityöryhmän esittämien luonnosten pohjalta.

−Ilmeestä on tulossa raikas ja muista hyvinvointialueista erottuva. Ilme myös sopii hyvin yhteen lempinimen, Eloisan, kanssa. Nyt ilme päästään suunnittelemaan loppuun ja tavoitteena on saada se käyttöön lokakuun lopulla, jolloin se julkistetaan henkilöstölle ja medialle, hyvinvointialueen viestintäpäällikkö Suvi Sikstus kertoo.

Yhteistyökumppanina nimen, ilmeen ja brändin kehittämisessä hyvinvointialueella on mainostoimisto Luova Työmaa. Etelä-Savon hyvinvointialue aloittaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden tuottamisen 1.1.2023. Valmistelusta tietoa osoitteessa: www.etela-savo.fi.

Lisätiedot

Anna-Kristiina Mikkonen, aluevaltuuston puheenjohtaja, p. 050 306 7270,
anna-kristiina.mikkonen@etela-savo.fi

Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Suvi Sikstus, viestintäpäällikkö, p. 044 417 3328, suvi.sikstus@etela-savo.fi