NOPEAN PALVELUN AJANVARAUS

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) mahdollistaa asiakkaille Nopean palvelun ajanvarauksen hoitajan vastaanotolle .

Asiakas voi varata yhden terveysongelman tai -asian hoitoon 20 minuutin ajan sähköisesti Essoten etusivun Tästä ajanvaraukseen -painikkeen kautta maanantaista 30.10. lähtien. Palveluun voi kirjautua verkkopankkitunnuksin. Tunnistautumisen jälkeen sivuilta löytyvät monille tutut Hyviksen toiminnot, joiden ylävalikon Avoimet palvelut -valikon takana ovat paitsi uusi Nopean palvelun ajanvarauspalvelu myös muut Essoten ajanvaraukset.

Essote suosittelee ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen käyttöä, sillä näin varauksen voi tehdä milloin tahansa. Ajan voi varata myös oman hyvinvointikeskuksen tai -aseman sekä Ensineuvon kautta, mutta tuolloin on sidottu näiden aikatauluihin ja Ensineuvossa on joskus ruuhkaa.

Nopean palvelun hoitajan vastaanotto on tarkoitettu yhden asian hoitoon. Lääkäri osallistuu hoitoon tarvittaessa tulemalla vastaanotolle tai antamalla hoito-ohjeet.

Ajan voi varata nopean palvelun hoitajan vastaanotolle, jos asia ei ole kiireellinen, mutta vaatii selvittelyä lähipäivien aikana.

– Tähtäämme vastaanottopalvelujen tehostamiseen samaan tapaan kuin yksityispuolella. Palvelu soveltuu hyvin esimerkiksi terveysongelman selvittelyn aloitukseen, lääkepistoksiin ja lääkehoitoon liittyviin kysymyksiin, ompeleiden poistoon, korvahuuhteluun, haavojen tai palovammojen näyttöön ja sairauslomatodistusasioihin (lyhyt poissaolo), kertoo vastaanottopalvelujen ylilääkäri Hans Gärdström.

Aikoja on varattavissa Kangasniemen hyvinvointikeskuksessa maanantaista perjantaihin klo 9 – 11 ja 12 – 14.

Ajanvarauksen aloitussivulle pääset TÄSTÄ.