Kangasniemi - www.kangasniemi.fi
 

Kunnan palvelut, perusturvapalvelut

Uutisarkisto

Kanta-hanke | Oma tupa onnen lupa -hanke | Seudullinen dementiatyön osaamiskeskus -hanke | Meijän Talo -projekti | Omaishoitajan/omaishoidettavan sairastuminen (H1N1) | Sikainfluenssa taudinmäärittely | 112-Päivä | Hoitotyön palkinto v. 2008 | Ryhmäkoti Männikön rakentaminen loppusuoralla


(arkistoitu 2.5.2012)
KANTA-HANKE: SÄHKÖINEN RESEPTI (eRESEPTI) KÄYTTÖÖN KANGA
SNIEMEN TERVEYSKESKUKSESSA JA APTEEKISSA VUONNA 2012

Suomessa otetaan vaiheittain käyttöön sähköinen resepti (eResepti) ja sähköinen potilastiedon arkisto (eArkisto).

eResepti kuuluu osana Kansalliseen Terveysarkistoon (KanTa), joka on yhteinen nimike terveydenhuollon rakenteilla oleville valtakunnallisille tietojärjestelmäpalveluille. eResepti- ja Omien tietojen katselu-palvelun lisäksi tulossa on vuonna 2015 koko maan kattavana palveluna käynnistyvä sähköinen potilastiedon arkisto eli eArkisto.

Kaikki Etelä-Savon alueen julkisen terveydenhuollon palveluyksiköt liittyvät Kanta-palveluihin ja tulevat kirjoittamaan sähköisiä reseptejä. Etelä-Savon aikataulu eReseptituotannon aloittamiselle on toukokuussa 2012.

Jokainen organisaatio vie hanketta eteenpäin aluehankkeen rinnalla omana hankkeenaan. Kangasniemen perusturvan oma organisaatiokohtainen KanTa-projekti perustettiin 20.4.2011 ja hanketyöryhmään nimettiin Markku Tuunainen, Pia Kärkkäinen-Hannikainen, Päivi Perko, Jaana Järvinen, Sari Kuusjärvi, Jouni Pauninsalo, Riitta Kervinen, Hilkka Kuitunen, Päivi Halttunen, Anja Hokkanen ja Lea Ylönen. Pia Kärkkäinen-Hannikainen toimii Kanta-paikallishankkeen projektipäällikkönä.

Kangasniemeltä on edustus Etelä-Savon KanTa-aluehankkeen eri työryhmissä.

Mikä on eResepti?    

eResepti on lääkemääräys, jonka lääkäri laatii ja allekirjoittaa sähköisesti. eResepti tallennetaan keskitettyyn valtakunnalliseen tietokantaan, jota kutsutaan Reseptikeskukseksi ja jonka rekisterinpitäjä toimii Kela. Valtakunnallinen Reseptikeskus sisältää kaikki sähköiset reseptit ja apteekkien niihin tekemät toimitusmerkinnät. Suojattu tiedonsiirto takaa toiminnan turvallisuuden.

Reseptikeskuksen tietojen perusteella mikä tahansa sähköisen reseptin käyttöön ottanut apteekki voi toimittaa lääkkeet asiakkaalle. eReseptin käyttö siis parantaa hoidon jatkuvuutta sekä tiedonkulkua. Näin vältetään myös muuten mahdollisen päällekkäisen lääkityksen haitalliset yhteisvaikutukset, kun asiakkaan kaikki reseptitiedot ovat yhden rekisterin alla.

Omien tietojen katselu

Omien tietojen katselu (eKatselu) on kansalaisille tarkoitettu palvelu, jossa voi internetin välityksellä katsella omia sähköisiä resepti- ja potilastietoja sekä tulostaa yhteenvedon omista sähköisistä resepteistä. Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla.

eReseptin käyttöönotto

Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain mukaan apteekkien tulee ottaa eResepti käyttöön 1.4.2012 mennessä, julkisen terveydenhuollon 1.4.2013 mennessä ja yksityisen terveydenhuollon 1.4.2014 mennessä.     

Turun terveystoimi on aloittanut eReseptien kirjoittamisen pilottina 20.5.2010 alkaen.

Kanta-hankeen etenemisestä tullaan tiedottamaan lehdistössä sekä internet-sivuilla niin alueellisesti kuin paikallishankkeenkin osalta.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Pia Kärkkäinen-Hannikainen
puh. 0400 565 402 
pia.karkkainen-hannikainen(a)kangasniemi.fi

Lisätietoa myös KanTa-hankkeen valtakunnallisilla sivuilla osoitteessa www.kanta.fi

[Alkuun]


(Arkistoitu 2.1.2012)
Kangasniemen kunnan asumisneuvonnan ja tuetun asumisen kehittämishanke

OMA TUPA ONNEN LUPA-HANKE

Kangasniemen kunnan asumisneuvonnan ja tuetun asumisen kehittämishanke on verkostoyhteistyöhön perustuva sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishanke. Hanke sai alkunsa kesäkuussa 2006 monista asumiseen ja elämänhallintaan liittyvistä ongelmista, pulmista ja huolenaiheista, joita Kangasniemellä ilmeni.

Kehittämishankkeen taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön asettama velvoite siitä, että kunnan sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavat viranhaltijat sekä luottamusmiehet vastaavat yhdessä kunnan muiden toimialojen kanssa siitä, että kunnassa järjestetään tarvittavat kuntoutuspalvelut omana toimintana, ostopalveluina tai muulla sopivaksi todetulla tavalla.

Palveluiden paikallinen sekä määrällinen tarve arvioidaan tarpeen perusteella. Henkilöillä, jotka tarvitsevat monipuolisia ja pitkäaikaisia tukimuotoja, tulisi olla käytettävissä palveluohjausta. Sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasapainoinen asuntopolitiikka edellyttää erityisesti asuntomarkkinoiden huonompiosaisten tilanteen parantamista ja asumistaidottomuudesta kärsivien erityisryhmien asuttamista sekä uusien ko. ryhmien asumista tukevien toimintamallien kehittämistä. (Sosiaali- ja terveysministeriö, julkaisuja 2001: 14, sivut 25–27).

Hankkeen kautta oli tarkoituksena kehittää kunnassamme ehkäisevää, hoitavaa ja kuntouttavaa mielenterveys- ja päihdetyötä, monipuolistaa palveluja ja tehostaa toimijoiden välistä yhteistyötä. Tarkoitus oli juurruttaa toimintamalli käytäntöön ja ottaa käyttöön uusia asumiseen ja palveluohjaukseen liittyviä käytäntöjä, palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti mielenterveys- ja päihdeongelmaisille. Hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut toimijoita julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta.. 

Ongelmien syntyä, niiden kasautumista sekä näistä seuraavaa syrjäytymistä pyritään estämään varhaisen puuttumisen ja tuen keinoin. Eri toimijatahot pyrkivät parantamaan keskinäistä yhteistyötä, selkeyttämään työnjakoaan ja lisäämään entistä kattavampien palveluketjujen luomista ja toimivuutta. Erikoissairaanhoidon kasvavia kustannuksia pyritään hillitsemään monipuolisen, laadukkaan ja paranevan paikallisen ja seudullisen palvelutarjonnan ja yhteistoiminnan keinoin.

Projektin oli tarkoitus kestää vuoden 2008 loppuun, mutta vuoden lopulla todettiin rahoitusta olevan vielä jäljellä. Tämän vuoksi projektille anottiin kuuden kuukauden jatkoaikaa Itä-Suomen lääninhallitukselta. Jatkoajan turvin jatkettiin jo toiminnassa olevia käytäntöjä sekä kehitettiin edelleen uutta toimintaa kevään 2009 aikana.

Lisätietoja antaa:

Johtava hoitaja Niina Kaukonen p. 040 520 6690
S-posti: etunimi.sukunimi@kangasniemi.fi

[Alkuun]


(Arkistoitu 2.1.2012)
SEUDULLINEN DEMENTIATYÖN OSAAMISKESKUS -HANKE

Kangasniemen kunta rakentaa vanhainkodin yhteyteen dementiatyön osaamiskeskuksen. Rakentaminen alkoi talvella 2008. Osaamiskeskukseen tulee Kangasniemen Ryhmäkoti Männikkö 18+2 -paikkainen dementiaa sairastavien ryhmäkoti. Kaksi lisäpaikkaa on tarkoitettu ns. kriisipaikoiksi, johon omaishoitaja voi tuoda hoidettavansa kriisitilanteessa. Lisäksi rakennuksesta on varattu erilliset tilat muistipoliklinikan toimintaa varten. Osaamiskeskuksen rakentamiseen kunta on saanut Valtion asuntorahaston (ARA) investointirahaa ja korkotukilainaa.

Hankeaika 1.9.2006 – 30.12.2008

Seudullinen dementiatyön osaamiskeskus-hankkeessa luodaan Kangasniemen Ryhmäkoti Männikköön yhteisöllinen toimintamalli. Lisäksi ryhmäkotiin tulee 24h/vrk toimiva neuvonta- ja kriisipuhelinpalvelu omaishoitajille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle Kangasniemellä ja Joutsan seudulla. Dementiatyön osaamiskeskukseen perustetaan myös perusterveydenhuollon muistipoliklinikka. Muistipoliklinikan perustehtävänä on löytää ja tunnistaa dementoivat sairaudet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hidastaa taudin etenemistä ja ylläpitää toimintakykyä lääkehoidon ja kuntouttavien toimenpiteiden avulla.

Muistihoitajien `Laadukas dementiatyön koulutus´ aloitettiin yhdessä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa ja sieltä valmistui 30 muistihoitajaa hankealueelle (Kangasniemelle 20 ja Joutsan seudulle 10). Dementiatyön jatkokoulutukseen osallistui kaksi opiskelijaa Kangasniemeltä ja kaksi Joutsan seudulta. Muistihoitajien asiantuntemusta voidaan hyödyntää jo olemassa oleviin yksiköihin ja tulevaan dementiatyön osaamiskeskustoimintaan.

Hankkeeseen liittyvä tutkimuksellinen yhteistyö ja hankkeen arviointi aloitettiin yhteistyössä Jyväskylän- ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen kanssa. Jyväskylässä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittava opiskelija tekee opinnäytetyön puhelinneuvonnasta. Mikkelin ammattikorkeakoulun terveydenhoitaja opiskelija tekee opinnäytetyön muistipoliklinikkatoiminnan kehittämiseksi.

Hankkeen toteuttamista varten perustettiin projektiryhmä ja ohjausryhmä. Projektiryhmä vastasi hankkeen käytännön toteuttamisesta ja ohjausryhmä valvoi ja ohjasi hankkeen toteutumista ja budjettia.

Hankkeen mahdollisti Itä-Suomen lääninhallituksen myöntämä valtionavustus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeelle.

Lisätietoja antaa:

Johtava hoitaja Niina Kaukonen 
Puh. (015) 7801 369
E-mail: niina.kaukonen(a)kangasniemi.fi

www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/hyvakaytanto/kuvaus/

[Alkuun]


(Arkistoitu 2.1.2012)
Meijän Talo -projekti; RAY

Meijän Tukija ry:n hakemuksesta 1.2.2007 alkanut kolme -vuotinen kokeiluprojekti lähti tarpeesta tukea työelämän ulkopuolella olevien kuntalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tavoitteena oli kohtaamispaikan ja päivätoiminnan kehittäminen kolmannen sektorin palveluna. ”Matalan kynnyksen” periaatteella toimiva kuntalaisten yhteinen olohuone, joka on avoin kaikille tarjoten säännöllistä tuki- ja virkistystoimintaa.

Luoda toimintamalli, joka on monistettavissa myös muille vastaaville paikkakunnille. 

Yhteistyössä kunnan ja seurakunnan kanssa olemme voineet tuottaa palveluja tarvekohtaisesti ja oikea-aikaisesti. 

Tärkeänä osana toimintaa on ollut vapaaehtois- ja ystäväpalvelujen tarjoaminen yhdessä diakoniatyön ja eri paikallisjärjestöjen kanssa. 

Meijän Talossa ovat kokoontuneet säännöllisesti sekä omaishoitajat että mielenterveyskuntoutujat. Näissä molemmissa ryhmissä  on ollut mukana kunnan työntekijä, joka on tuonut oman ammatillisen tieto/taidon ryhmäläisten käyttöön.

 Ryhmien toiminnassa tavoitteena on ollut vertaistuki, sosiaaliset kontaktit ja osallistujien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääntyminen. 

Projektin toiminnan  kautta on ohjattu vapaaehtoisia omaishoidettaville ja näin olemme osaltamme helpottaneet hetkellisesti hoitajan työtaakkaa.

Meijän Talo on tarjonnut lisäksi ikäihmisille viikoittain liikuntaryhmiä, joissa erilaisilla harjoitteilla on pyritty ylläpitämään ja edistämään itsenäistä kotona selviytymistä. Liikuntaryhmissä on myös  testattu kävijöiden toimintakykyä ja tasapainoa hyödyntäen mm. TOIMIVA- testiä tavoitteena selvittää harjoitteiden vaikuttavuutta.

Projektissa olemme voineet tarjota työtä nuorille pitkäaikaistyöttömille sekä kuntouttavaa työtoimintaa vajaakuntoisille. Meijän Talossa myös sosiaali- ja terveydenhoitoalan opiskelijoilla on ollut mahdollisuus tutustua kolmannen sektorin tarjoamaan toimintamalliin ja toimia työharjoittelussa sekä tuottaa opinnäytetöitä. 

Koko toiminnan ajan käytössä oli projektin toiminta/ seurantasuunnitelma, jota valvoi asiantunteva ohjausryhmä, jossa edustettuina olivat sekä Pieksämäen että Mikkelin eri oppilaitokset, kunnan perusturva, Kangasniemen seurakunta  ja  paikalliset järjestöt.

Toiminnan suunnittelusta vastasi projektityöryhmä yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa. Työryhmän tehtävänä oli suunnitella säännöllisesti toimivien ryhmien kokoontumiset ja niiden tavoitteet. 

Kokeiluprojekti päättyi 31.3.2010. Hankkeelle haettiin jatkorahoitusta, jonka RAY eväsi avustusmäärärahojen huomattavan vähenemisen johdosta.

Lisätietoja antaa

Projektin toiminnanjohtaja Ulla-Maija Hokkanen, ulla-maija.hokkanen(a)elisanet.fi

VANHUSTYÖN HAASTEET -SEMINAARI 12.1.2010

Vanhustyön haasteet-seminaari pidettiin 12.1.2010 kunnantalon Kangasniemi-salissa.

Voit tutustua seminaarin materiaaliin näistä linkeistä: 

[Alkuun]


(Arkistoitu 30.4.2010)
OMAISHOITAJAN/OMAISHOIDETTAVAN
SAIRASTUMINEN (H1N1)

Mikäli omaishoidettava sairastuu ja tarvitsee laitoshoitoa, hoitopaikka pyritään järjestämään vuorohoitopaikoista (terveyskeskus, vanhainkoti, Männikkö, Avopalveluyksikkö).

Lomajaksolle varatun asiakkaan hoito siirretään toiseen ajankohtaan ja hoitojakso luovutetaan akuutisti sitä tarvitsevalle hoidontarpeessa olevalle asiakkaalle.

Omaishoitajan hoito pyritään järjestämään kotihoidon turvin.

Lisätietoja antaa kotiutushoitaja Tuija Koskinen puh. 0400 796 763.

Kangasniemi 24.11.2009

Kotihoito/Perusturvapalvelut
Kangasniemen kunta

[Alkuun]


(Arkistoitu 30.4.2010)
(SIKA)INFLUENSSA
  A(H1N1) TAUDINMÄÄRITTELY JA OHJEISTUS

Epidemia-alueilta eli toistaiseksi Meksikosta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Chilestä, Australiasta, Etelä- ja Väli-Amerikasta (erityisesti Argentiina ja Chile), Uudesta-Seelannista, Hongkongista, Thaimaasta ja Filippiineiltä palaavien tulee seurata omaa terveydentilaansa ja ottaa heti yhteyttä puhelimitse lääkäriin, mikäli heillä ilmenee seitsemän päivän kuluessa kotiinpaluusta seuraavia oireita: kuume yli 38 astetta ja lisäksi yskää, nuhaa tai kurkkukipua.

Muita mahdollisia oireita ovat jäsenten särky, päänsärky, vilunväristykset ja väsymys. Oksentelu ja ripuli eivät ole tavallisia influenssassa, mutta joillakin influenssapotilailla on todettu näitä oireita.

Kangasniemen terveyskeskuksella on oma pandemiasuunnitelma.

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri on yhdessä alueen terveyskeskusten kanssa varautunut tilanteeseen paitsi kouluttamalla ja harjoittelemalla, mutta myös varastoimalla materiaalia ja lääkkeitä.

Mikäli pidät matkustustaustasi tai oireittesi perusteella influenssa A(H1N1) -tartuntaa (ns. sikainfluenssa) mahdollisena ja olet huolissasi tilanteestasi, toimi seuraavasti:

1) Älä lähde kipeänä paikkaan, jossa on koolla paljon muita ihmisiä (tartunnanvaara). Päivystys on tällainen paikka.

2) Soita oman terveyskeskuksesi päivystyksen numeroon tai Ensineuvoon ja pyydä toimintaohjeita. Yö- tai viikonloppuaikana soita Ensineuvoon tai keskussairaalan tiloissa toimivaan yhteispäivystykseen.

3) Oma lääkärisi tai päivystävä lääkäri / hoitaja arvioi tilanteesi haastattelemalla sinua ja antaa arvionsa perusteella hoito- ja menettelyohjeet. Pyri noudattamaan niitä.

4) Jos joudut kuitenkin lähtemään päivystykseen, ilmoita tai pyydä kyydittäjääsi ilmoittamaan tulostasi päivystykseen ennakolta. Henkilökunta varautuu vastaanottamaan sinua.

5) Älä hamstraa suojaimia tai viruslääkkeitä kotiisi, sillä sellaiseen ei ole tarvetta.

6) Muista yskimis- ja aivastushygienia! Peitä nenäsi ja suusi nenäliinalla tai kankaalla ennen kuin pärskähtää.

7) Jos eritteitä joutuu käsiisi, muista pestä tai desinfioida kätesi.

Kansalaisen paras tietolähde löytyy tästä linkistä.

[Alkuun]


(Arkistoitu 15.2.2010)
112 -PÄIVÄ

Euroopan komissio on vuonna 2009 yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa julistanut helmikuun 11. päivän Euroopan 112-päiväksi, jolloin useat turvallisuustoimijat järjestävät teemapäivän tapahtumia eri puolilla Eurooppaa. 112-päivän tavoitteena on tehdä Euroopan yhteinen hätänumero 112 tunnetuksi ja opastaa ihmisiä välttämään arjen onnettomuus- ja vaaratilanteita sekä toimimaan oikein erilaisissa hätätilanteissa.

Kaikille yhteisenä teemana on arjen sankaruus, tavoitteena on korostaa keinoja, joilla voidaan välttää arjen vaaratilanteet.  

Helmikuun 11. päivänä pidettävän 112-päivän suojelijoina ovat sisäasiainministeri Anne Holmlund ja peruspalveluministeri Paula Risikko. 112-päivä tukee valtakunnallista Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa, jonka mukaan turvallisuus syntyy usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Sitä edistävät turvallinen koti-, asuin-, koulu- ja työympäristö, toimivat peruspalvelut, hyvin suunniteltu liikenneympäristö ja avun saaminen aina, kun sitä tarvitaan. 

Eri paikkakunnilla järjestetään turvallisuustoimijoiden yhteistyönä paikallisia 112-päivän yleisötapahtumia. 

Kampanjan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.112-paiva.fi.

[Alkuun]


(Arkistoitu 25.9.2009)
Hoitotyön
palkinto v. 2008

Kangasniemen kotihoitoyksikkö


Kangasniemen kotihoitoyksikön edustus palkittavana juhlaseminaarissa 25.3.09 vas. Tuija Koskinen, Ulla Riikonen, Rita Tissari, Jaana Ravolainen, Marja Langinkoski-Manninen ja Marja-Leena Toivonen.

Kangasniemen kotihoitoyksikkö on palkittu vuoden 2008 hoitotyön palkinnolla.  Palkinnon on myöntänyt Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hoitotyön koulutus- ja kehittämisryhmä ja perustelut ovat seuraavat:

Kangasniemen kotihoitoyksikkö on kehittänyt potilaan hoitoa kotona aktiivisella otteella. Kehittämistyössä on perehdytty tiimityöhön ja siitä on löytynyt hyvä toimintamalli Kangasniemelle.

Työtä on kehitetty moniammatillisesti. Henkilökunta on miettinyt ratkaisuja, joissa asiakkaan paras tulisi parhaiten huomioitua. Inhimillisyys ja ihmisen kunnioittaminen näkyvät Kangasniemen yksikön kehittämistyössä.

Palkitsemisen kriteereinä olivat potilaslähtöisyys, kollegiaalisuus, hoitotyön kehittäminen ja vetovoimainen työyksikkö. Kriteereissä edellytettiin, että työssä näkyvät hoitajien asiantuntijuus ja ammatillinen työote, tavoitteellinen toiminta ja yhteisöllisyys, käytännön haasteiden ratkaiseminen ja toiminnan kehittäminen sekä kriittinen ja rakentava työote.

Tänä vuonna erityisenä painopisteenä oli vetovoimainen työyksikkö. Myös tämän kriteerin Kangasniemen kotihoitoyksikkö täyttää hienosti. Hyvään työyhteisöön on aina tulijoita ja asiakkaan on hyvä olla.

Kun kehittämistyön lähtökohtana on asiakkaan paras, ei tuloksesta voi tulla muuta kuin hyvä. Erityisesti palkintoraatia ilahdutti henkilökunnan osaamisen kartoitus ja sen perusteella kohdennettu tarvittava lisäkoulutus.

Hoitotyön palkinto jaettiin 25.3.2009 Mikkelin keskussairaalan auditoriossa järjestetyssä juhlaseminaarissa, jossa nähtiin ja kuultiin muutaman ryhmän esitys omasta työyksiköstään. Voittoisa Kangasniemen kotihoitoyksikön edustus esitti Pentti Salorannan säestyksellä Kotihoito-laulun (san. Pia Kärkkäinen-Hannikainen). Kukitusten jälkeen johtava hoitaja Niina Kaukonen piti tilaisuudessa loppupuheenvuoron.

[Alkuun]


(Arkistoitu 3.8.2009)
Ryhmäkoti
Männikön rakentaminen 
loppusuoralla Kangasniemellä

Uuden, muistihäiriöisille henkilöille tarkoitetun ryhmäkodin rakennustyöt ovat loppusuoralla ja koti on valmis vastaanottamaan asukkaansa kesällä 2009. Ryhmäkotiin tulee 22 asuntoa ja se sijaitsee kauniilla paikalla Puulaveden rannalla nykyisen vanhainkodin välittömässä läheisyydessä. Kyseisestä alueesta on muodostumassa mittava palvelukeskittymä, sillä siellä toimivat jo ennestään vanhainkodin lisäksi ryhmäkoti Kuusela, kehitysvammahuollon toimintakeskus ja asuntola, palveluasunnot ja vanhusten päivätoiminta.


Kuvat: Pia Kärkkäinen-Hannikainen (9.4.2009)

Ryhmäkoti Männikön suunnittelusta on vastannut Rakennussuunnittelutoimisto Nylund Oy ja pääurakoitsijana toimii TP-Rakennus Oy. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3,1 miljoonaa euroa ja siihen on saatu Valtion asuntorahastolta avustusta ja korkotukilainaa.

Ryhmäkoti Männikön yhteyteen tulee myös muistipoliklinikka, jonka perustehtävänä on löytää ja tunnistaa dementoivat sairaudet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hidastaa taudin etenemistä ja ylläpitää toimintakykyä lääkehoidon ja kuntouttavien toimenpiteiden avulla. Tavoitteena on, että kotihoito voisi jatkua turvallisena mahdollisimman kauan. Muistipoliklinikka toimii myös konsultaatiokeskuksena alueen hoitohenkilökunnalle ja omaishoitajille.

[Alkuun]