Kangasniemi - www.kangasniemi.fi
 

Kunnan palvelut, perusturvapalvelut

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on viimesijainen henkilön tai perheen välttämätöntä toimeentuloa turvaava etuus. Tukea haetaan sosiaalitoimistosta oman alueen sosiaalityöntekijältä joko kirjallisesti tai asiakaskäynnin yhteydessä. Tuen tarve arvioidaan yksilö- ja perhekohtaisesti ja sitä myönnetään yleensä kuukaudeksi kerrallaan. Toimeentulotukeen vaikuttavat hakijan ja/tai perheen tulot ja varat. Kaikki vähäistä suuremmat nettotulot vähentävät toimeentulotuen määrää. 

Tuen rakenne 

Toimeentulotuki koostuu perusmenoista ja täydentävästä toimeentulotuesta. 

Perusmenoihin sisältyy perusosa, joka määräytyy perheen koon ja lasten iän mukaan (v. 2007): 

Yksin asuva ja yksinhuoltaja

372,62 €/kk
Muu 18 vuotta täyttänyt 316,73 €/kk

Vanhempansa luona asuva

18 vuotta täyttänyt 272,01 €/kk
Alle 18-vuotiaat 197,49 -
260,83 €/kk

Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Hakijan ei tarvitse erikseen esittää selvitystä perusosan käytöstä. Tietyissä tilanteissa perusosaa voidaan alentaa. 

Perusmenoihin sisältyvät myös muut perusmenot, joilla tarkoitetaan asumis-, kotivakuutus- ja vähäistä suurempia terveydenhuoltomenoja. Näistä menoista hakijan on tehtävä selvitys hakemuksen yhteydessä. 

Täydentävällä toimeentulotuella katetaan tarpeellisen suuruisena seuraavat erityismenot: 

  • lasten päivähoitomenot

  • muut kuin perustoimeentulotukeen sisältyvät asumismenot

  • vähäistä suuremmat työmatkakulut

  • muut erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat menot harkinnan mukaan

Myös näistä menoista on tehtävä selvitys hakemuksen yhteydessä.

PERUSMENOT + TÄYDENTÄVÄ TTT - KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT TULOT =TOIMEENTULOTUKI

Toimeentulotuki maksetaan pääsääntöisesti hakijan ilmoittamalle tilille. Toimeentulotukea ei yleensä peritä takaisin. Jos toimeentulotukea on myönnetty esimerkiksi työttömyysturva- tai eläkepäätöksen viivästymisen vuoksi, tuki voidaan kuitenkin periä takaisin.

Toimeentulotukihakemuksen liitteeksi:

  • verotustiedot kaikilta perheenjäseniltä 

  • ajantasainen tiliote perheen kaikista tileistä

Tositteet tuloista: 

  • palkkanauha

  • tositteet työttömyyspäivärahoista

  • eläkkeistä

  • Kelan etuuksista

  • yritystulosta

  • maa- ja metsätalouden tuotosta

  • veronpalautuksista

  • muista käytettävissä olevista tuloista (vuokratulot, säästöt)

Tositteet menoista:

  • vuokrakuitti tai omistusasunnosta tosite asuntolainan koroista ja yhtiövastikkeesta

  • vesi- ja pyykkitupamaksut

  • sähkö- ja lämmityslaskut                          

  • palo- ja kotivakuutus, kiinteistövero, nuohouslasku, tienhoitomaksu

  • kotipalvelu- ja päivähoitomaksut

  • terveyskeskus-, poliklinikka- ja sairaalalaskut, hammashoitomenot, apteekkikuitit reseptilääkkeistä

  • elatusmaksu

HUOM! Jos yllä mainitut tulot ja menot käyvät selkeästi ilmi tiliotteesta, erillisiä tositteita ei tarvitse toimittaa.

Hakemuslomakkeet

Toimeentulotuki, 1. hakemus:

Toimeentulotuki, jatkohakemus