Kansainvälinen
Nallepäivä
Nallepäivää
vietetään
vuosittain
lokakuun
27.
päivänä,
Yhdysvaltojen
presidentin
Theodore
”Teddy”
Rooseveltin
syntymäpäivänä.
Vuosia
on
kiista
siitä
kuka
teki
ensimmäisen
nallen
vellonut
Amerikan
ja
Saksan
välillä
–
ja
tavallaan
molemmat
maat
tekivät
ensimmäisen
teddy-karhun.

Lokakuussa
1902
presidentti
Roosevelt
päätti
lähteä
metsästämään.
Useamman
tunnin
jälkeen
hän
ei
ollut
kaatanut
vielä
mitään,
jolloin
seurueeseen
kuulunut
jäsen
löysi
eksyneen
karhunpoikasen
kiertelemässä
metsässä.
Vangittuaan
poikasen
ja
sidottuaan
sen
puuhun
hän
toi
presidentin
poikasen
luo
esitellen
päivän
saaliin.
Rooseveltin
kunniaksi
voidaan
kertoa,
ettei
hän
raaskinut
ampua
avutonta
karhunpoikasta,
vaan
päästi
sen
vapaaksi.
Lehdistö
kuuli
tapahtumasta
ja
aiheesta
piirrettiin
sarjakuva,
joka
julkaistiin
kaikissa
lehdissä.
Brooklynissa
asuva
makeiskaupan
pitäjä
Morris
Michtom
käytti
sarjakuvaa
mallinaan,
ja
kasasi
pienen
karhunpoikasen
jonka
laittoi
sarjakuvan
kanssa
näyteikkunaansa.
Viereen
hän
kirjoitti
lapun
”Teddyn
karhu”.
Karhusta
tuli
valtava
menestys
ja
vuoden
kuluttua
Michtom
sulki
makeiskauppansa
ja
perusti
leluyrityksen,
joka
nykyään
on
yksi
maailman
suurimpia.
Samaan
aikaan
Saksassa
lelusuunnittelija
Richard
Steiff
otti
mallia
sirkuksen
karhuista
löytääkseen
idean
uuteen
suosittuun
leluun.
Richard
näki
mahdollisuuden
valmistaa
karhulelu,
joka
seisoo
ja
jonka
raajat
olisivat
kiinnitettyinä
samalla
tavoin
kuin
nukeilla.
Karhusta
valmistettiin
prototyyppi
ja
se
julkaistiin
ensimmäisen
kerran
lelumessuilla
keväällä
1903.
Muutamassa
vuodessa
nallevillitys
levisi
maailmanlaajuiseksi.
Roosevelt
otti
karhunpoikasen
onnistuneen
uudelleenvalintakampanjan
maskotiksi.
Kangasniemen
kirjasto
saa
nallepäivänä
27.
lokakuuta
vieraakseen
Nalle
Nappi
Karvatassun.
Korpikuusen
kannon
takaa
siirtyy
Karvatassun
pesäkolo
muutamaksi
päiväksi
kirjastolle.
Onhan
lasten
helpompi
tulla
tutustumaan
Nallen
kotiluolaan
kirjastolle
kuin
lähteä
sitä
etsimään
korpikuusen
kannon
takaa…
