#

Kunta ja hallinto

Kirjaamo ja tietopalvelu

Kirjaamo huolehtii siitä, että kaikki kuntaan saapuva asiakirjallinen tieto kirjataan ja se saa oman yksilöllisen rekisteritunnuksensa. Kirjattu, vireille tullut asia etenee asiankäsittelyprosessissa aikanaan päätöksentekoon ja arkistointiin saakka.

Keskeneräisten ja valmistelussa olevien asioiden tiedottamisesta vastaavat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja.

Tietopyynnöt ja tietojen luovutus

Päätettyjä, vanhoja ja arkistossa säilytettäviä tietoja hallinnoi kunnan tiedonhallintasihteeri, jolle voi toimittaa kirjallisen tietopyynnön. Tietopyynnöstä tulee käydä ilmi ajankohta (tarvittaessa arvio), asianosaisen henkilötiedot sekä mahdollisimman tarkka kuvaus haettavan tiedon sisällöstä.

Tietopyynnön voi tehdä myös sähköisesti: Tietopyyntö

Tietojen luovutuksessa noudatetaan henkilötietolakia, julkisuuslakia ja erityislakeja terveyden-, oppilas-ja sosiaalihuollon asiakkuudesta. Tämän vuoksi arkaluontoisia henkilötietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Lainsäädännön edellyttämä salassapitovelvoite koskee myös arkistoituja asioita.

Yhteystiedot

Kirjaamo / Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
sähköposti: kirjaamo@kangasniemi.fi

Sari Kuusjärvi

tiedonhallintasihteeri

040 192 0330 sari.kuusjarvi@kangasniemi.fi