Kangasniemi - www.kangasniemi.fi

Ajankohtaista Kangasniemellä

 

KUNNAN AVOIMIA TYÖPAIKKOJA

Uusin työpaikka ylinnä.


KOULUKURAATTORIN VIRKA

Kangasniemen kunnan sivistystoimi julistaa haettavaksi perusopetuksen ja lukion yhteisen, toistaiseksi voimassa olevan, kuraattorin viran.

Virka täytetään 1.9.2010 alkaen.

Kuraattorin tehtävänä on tukea lapsia ja nuoria siten, että heidän opiskelunsa sujuu tavoitteellisesti niin, että kaikki saavat oppivelvollisuutensa suoritetuksi. Kuraattori tukee opettajia heidän kasvatustyössään ja toimii yhteistyössä vanhempien kanssa.

Kelpoisuusehtona on sosiaalialan korkeakoulututkinto, joka suuntautuu lapsiin ja nuoriin.3 – 5 vuoden kokemus kuratiivisesta tai sosiaalisesta työstä luetaan eduksi.

Palkka määräytyy KVTES:n mukaan.

Hakemus, johon sisältyy CV ja joka osoitetaan sivistystoimenjohtajalle, on toimitettava 11.8.2010 kello 15 mennessä sivistystoimistoon osoitteella Kangasniemen kunnan sivistysosasto, Otto Mannisen tie 2, 51200 KANGASNIEMI. Hakemuksia ei palauteta.

Tehtävään valitun tulee esittää ennen valinnan vahvistamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504 / 2002 mukainen rikosrekisteriote. Virka täytetään mahdollisesti koeajalla.

Lisätietoja antavat:

Sivistystoimenjohtaja Pirjo Toivo, puh. 040 542 1156, kirkonkylän perusopetuksen rehtori Mika Huovinen, puh. 040 534 5785, Kangasniemen lukion rehtori Tapio Piesanen, puh. 040 720 1383.

Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)kangasniemi.fi.


- Paluu edelliselle sivulle -

 

 

 

Työpaikkatiedot
päivitetty 
31.5.2010

- Paluu edelliselle sivulle -